perjantai 15. helmikuuta 2013



HERRA AMIRAALI


70 vuotta sitten, sodan aikana toukokuun 20 pv 1943 syntyi Uudenkaupungin sairaalassa poika, jonka geenit olivat selvästi tunnistettavissa jo pienestä pitäen. Mieli merellä ja sydän saaristossa. Hänestä, siis minusta tulikin elämäni suuren haaveen täyttymyksenä höyrylaiva Kapteeni. Tasan kaksi viikkoa tämän maailmaan tulon jälkeen palkittiin Laivaston moottoritorpedoveneiden päällikkönä ollut kapteeniluutnantti JOUKO PIRHONEN viimeisenä Suomen puolustusvoimien palveluksessa olleena MANNERHEIMIN RISTIN RITARIKSI numerolla 111. Nimityksen perusteet olivat selkeät. Pirhonen suoritti vanhoilla, tuskin koossa pysyvillä yli 50 solmua kulkevilla torpedoveneillään lukuisia vihollislaivojen upotuksia. Röyhkeitä, taidokkaita ja uskomattoman rohkeita tekoja. Pirhonen oli silloin ja on aina oleva Suomen Laivaston suuri sankari. Legenda jo eläessään. Pansion Aliupseerikoulussa luimme hänen sankariteoistaan. Hän oli minulle suuri, suuri idoli.

Minäkin sain palvella asevelvollisuuteni Suomen Merivoimissa Turussa 60-luvun puolessa välin. Olin perustanut oppilasorkesterini ” The Silli and the Silakat.” Keikkailimme ainoastaan Pansion kuuluisalla Meriupseerikerholla. Siivouspäivinä meillä oli aina harjoitukset kerholla.

Olimme juuri harjoittelemassa Itsenäisyyspäivän juhlia varten. Yhtäkkiä ovesta astui sisään Laivastolippueen komentajaksi ja myöhemmin koko laivaston komentajaksi nimitetty herra. AMIRAALI JOUKO PIRHONEN. Kultaa oli hihansuusta melkein kainaloon asti. Jäykistyimme kaikki. Tottahan me tunsimme kuvista tämän suuren sotasankarin. Elävänä. Tässä ja nyt, meidän kanssamme leppoisasti jutellen musiikista. Pirhonen oli tunnettu hyvin joviaalina ja sosiaalisena miehenä alaistenkin kanssa toimiessaan.

Jossain vaiheessa minä orkesterin johtajana sitten tajusin räikeän epäkohdan, kardinaalimunauksen keskustelumme aikana. En ollut huomannut laisinkaan herroitella herra Amiraalia. Kun seuraavan kerran Amiraali jotain kysyi minulta, pomppasin seisomaan ja karjaisin sotilaallisen terävästi: ” KYLLÄ HERRA KORPRAALI ”.

Olisittepa nähneet Pirhosen. Hän nauroi aivan vääränään vedet silmissä. Ja minä entistä punaisempana sinisessä laivastonpuvussani. Pirhonen otti muistilehtiön povitaskustaan ja kirjoitti siihen: ”Meriupseerikerhon orkesterille pidennetty viikonloppuvapaa. Soittavat hyvin ja ovat kohteliaita. Amiraali Jouko Pirhonen”.







MAAILMAN PARHAAT LÄTYT




Tämä resepti on huippusalainen. Se koostuu vaimoni, äitini ja isoäitini pienistä jutuista. Lopputulos on tapani mukaan vaatimaton. Jos haluat vielä paremmat lätyt, tee saman tien toiset. Jostain kummasta syystä lätyt aina paranevat tekemisen myötä. Viimeiset on aina parhaat ja kauneimmat.

 ½ l maitoa (mielellään punaista)
2 kananmunaa
1 rkl vaniljasokeria
1 rkl hunajaa
¼ tl suolaa
½ dl sulatettua voita
1½- 2 dl vehnäjauhoja
paistamiseen voita

Vispaa maidon joukkoon hitaasti vehnäjauhot oikein hyvin. Anna turvota vähintään tunnin. Lisää suola, vaniljasokeri, sulatettu voi ja hunaja sekä vatkatut kananmunat. Voitele lättypannu tai paistinpannu tai käytä hyvää teflonpannua. Kaada ohut kerros taikinaa pannulle ja paista kullankeltaiseksi. Käännä ja paista taas. Saman taikinan voi valmistaa myös uuninpellillä uunissa.

VINKKI:
Sitä myöden kun lätyt valmistuvat, nosta ne lautaselle tai kulhoon, joka on kuuman vesikattilan päällä. Laita päälle vielä lautanen väärinpäin, niin säilyvät lämpiminä ja herkullisina.

Nautitaan hillon, jäätelön, hedelmien, marjojen ym kera. Koko hekuman kruunaa jääkaappikylmä maito. Minun on vaikea tätä kirjoittaa, kun suupielet jo valuu..

Resepti tulostettavassa muodossa.





Elämän makuisin terveisin

Pentti-Oskari Kangas
Kiireapulainen
 
 Palautteet: oskari@herrankukkaro.fi

Lisätietoa: www.herrankukkaro.fi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti