perjantai 18. tammikuuta 2013



ROSTENIN PULLAKUSKI


Isäni toimi Osuuskaupan johtajana Yläneellä vuosina 1952-1957. Parhaita perhetuttaviamme olivat sähköliikkeen Elonen & Peipponen omistajapariskunnat. Peipposen pojan, Pentin kanssa keksimme huikea idean. Otimme syksyllä vaahteroista nk ”nokat” talteen. Sellaiset siemenen lentosiivet. Laitettiin syksyllä vintille talteen ja päätettiin tehdä keväällä kunnon tili. Syksyisin kaikilla lapsilla oli nenillään nokat, mutta keväisin ei kellään. Se oli markkinarako. Tuli kevät ja kävimme hakemassa apetta elämäämme. Tallella olivat. Mutta mustana massana. Opin silloin mädäntymisen alkeet.

Sähköliike Elonen & Peipponen meni nurin. Me muutimme Taivassaloon. Eloset ja Peipposet Turun seudulle. Peipposen perhe Paimioon, pieneen taloon kolmen koulun viereen. Äiti Peipponen otti perheen hoitoonsa. Hän alkoi paistaa saunanpadassa munkkeja ja välitunneilla myi koulujen oppilaille näitä herkkuja. Seuraavaksi tuli Peippos-Baari jne. Nyt Peipposen Pentillä on iso kuljetusliike. Peipposen kuljetus. Loistava tositarina yritteliäiden ihmisten elämästä. Mites sitte Eloset?

Äiti Elonen perusti Turun Raunistulan reunalle pienen pienen ruokatavarakaupan. Isä Sakari alkoi Rostenin leipomon pullakuskiksi. Haluan muistuttaa, ettei siihen maailmanaikaan ollut järjestelmää, jolla yrittäjä jäädessään työttömäksi olisi saanut työttömyyskorvausta.Yrittäjät olivat ahkeria jo silloin. Eloset ahersivat ja säästivät rahaa ja vuosien kuluttua Sakari Elonen perheineen perusti legendaarisen MOTELLI VALTATIEN Turun ja Helsingin pikatien varteen Paimioon. Kova juttu pullakuskilta, joka oli aikanaan menestynyt yritysjohtaja. Ja tipahti kerralla ruohonjuuritasolle. Kerron tämän tositarinan suuresta kunnioituksesta yrittäjiä kohtaan. Peipposen Pentin tapasinkin entiskesänä Vaakahuoneella. On viettänyt jo vuosia eläkkeellä vaikka on samanikäinen kanssani. Pena, häppe vähä! Jotta tarinani ei olisi liian siloteltua elämänmyönteisyyttä, vielä yksi tarina näistä hienoista ihmisistä:

Kun Elosen Sakari oli Rostenin leipomon pullakuskina viemässä Paraisille kuormaa, hän ajoi nk. Paraisten suoralla pellolle. Pappa Rosten siinä sitten kysymään Sakarilta, että miten se on yleensä mahdollista, että sinä ajat pellolle keskellä suoraa? ” Em mä ymmärrä. En tottavie ymmärrä. Ajattele! Mää ajelin siin rauhallisest Kaarina risteyksen jälkke Paraissi päi. Söin tuaret sokerimunkki ja luin Pecos Bill -lehte. Just ko mää oli kurkottamas siält takka tavartilast toist munkki, ni sit paukat. Kyl mää nii paljo ihmettele. Mikä siin oikke tuli?"




TULE OSASTOLLEMME MATKA 2013 - messuille viikonloppuna Helsingin Messukeskukseen.

Herrankukkaro ja Ukkopekka ovat kahdesti messujen parhaaksi palkitulla osastollaan jälleen paikalla. Osastolla on ystävillemme mielenkiintoisia kilpailuja. NÄHDÄÄN!

Itse piillottelen CEYLONIN saaren viidakossa. Mutta loistava palvelusväkemme hoitaa hommat.


SUOLASEN PALA

 



Tätä kirjoittaessani olemme vaimoni ja poikani kanssa Intian Valtameren Ceylonin saarella jokatalviseen tapaan. Kuumaa on, vaikka muille jakaa. Ihmisen keho on merkillinen. Kylmästä ilmanalasta tänne tullessa iho pukkaa hien mukana suolaa ulos mielin määrin. Ihmisen suolatasapaino järkkyy. Huippaa. Heikottaa. Sitä kestää noin 3 viikkoa kunnes aivot kertoo ihohuokosille, että tämä on nyt jatkuvaa hikoilemista. Suolahanat kiini, ettei mene hukkaan. Paikallisten hiki ei ole suolaista. En ole maistanut, mutta avustushankkeessamme mukana ollut lääkärimme kertoi yli 20 vuoden kokemuksesta Afrikan syvästä viidakosta. Että näin ihminen toimii. Minun aivoni ovat tällä reissulla toimineet hieman jälkijättöisesti, ja suolatasapaino vain näkyy huitelevan missä sattuu. Merisuolakide kielen alla on kova sana. Mutta pahan makuinen.

Tänään alkoi suolatasapaino taas heilutella oloani. Menin jääkaapille. Tein itselleni suolaisen ja kirpeän huikopalan, jossa on makua ja josta tykkään ihan ´sairaasti´. Siivutin pitkän kurkun ( täällä se on kuin suomalaista avomaankurkkua ) ja tein liemen.

¼ litra kaivovettä
2-3 avomaankurkkua tai 1 iso ”pitkäkurkku”
2 rkl merisuolaa
1 dl etikkaa
3 rkl hunajaa
iso hyppysellinen kaprista purkista
ja iso luraus sen lientä.

Liota aineet keskenään ja lisää siivutettu kurkku. Laita juttu esimerkiksi lasipurkkiin ja kansi kiinni. Hölskytä reilusti ja laita jääkaappiin. Voihan sen tarjoilukulhoonkin laittaa, kannella tai ilman. Minä en voi, kun vaimo kieltää. Seuraavana päivänä suolatasapainon saavuttaminen on miellyttävää. Varsinkin jos sattuu olemaan ystävän tuomia hapankorppuja tai rukiista orsileipää. Kirpeät suolatasapainottajat säilyvät viikon pari kummasti. Jollei syö.

P.S. Miksikö vaimo kieltää kulhon käyttämisen? Minä en ymmärrä. Hän väittää, että loiskuttelen siitä nestettä lattialle kun hamuilen niitä kurkun siivuja suolatasapainottomuuttani. Lasipurkki on helppo nostaa tiskipöydälle ja suorittaa toimet siinä. Sitten taas pieni hölskytys ja takaisin jääkaappiin. Sopii mainiosti myös keitettyjen kuoriperunoiden ja ruskealle peruskastikkeelle tehdyn makkarakastikkeen lisukkeeksi. Kastikkeeseen täällä lurautan aina vähän soijakastiketta. Onhan tästä kuumudesta se hyöty, että voi hyvällä omalla tunnolla syödä suolaa. Pakkasen hytinässä pitää ollakin vähän krantumpi. Ajatelkaa! 1500-luvulla Turun Linnan rahvas joi suolaisen ruoan vuoksi olutta 11 litraa per nokka. Per päivä. Mutta se olikin väkevää olutta. Vaimo sanoi minulle, että täällä nyt ei eletä keskiaikaa.

Resepti tulostettavassa muodossa.






Elämän makuisin terveisin

Pentti-Oskari Kangas
Kiireapulainen
 
 Palautteet: oskari@herrankukkaro.fi

Lisätietoa: www.herrankukkaro.fi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti