perjantai 30. marraskuuta 2012



KYLMÄKORVEN HILU JA REEPERBAHN


Olen vieraillut Hampurin St Paulissa, Reeperbahnilla 2 kertaa. Ensimmäisen kerran 60-luvun alussa Rauman Opettajaseminaarin luokkaretkellä. Kohde ei kuulunut viralliseen ohjelmaamme, karattiin vaan matkanjohtajan suojasta parin kaverin kanssa ja jouduttiin tosi alas. Kellariin, nimeltään Star Club. Siellä rämpytti kitaroita neljä pitkätukkaista poikaa. Tulevat kansankynttilät huokailivat, että mitähän noistakin tulee vielä. Tulihan. The Beatles.

Toisen kerran vuonna 1971 vaimoni kanssa. Matkaseuranamme oli riihimäkeläinen kauppias Jussi Kylmäkorpi vaimonsa Hilun kanssa. Touhusimme siihen aikaan yhdessä Riihimäen Pallonlyöjien kanssa bingohallia kaupunkiin. Saatiin uudet mailat seuralle. Hampurissa rouvat sitten halusivat mennä tutustumaan kuuluisaan Reeperbahniin, josta orkesterini aikaisempi solisti Irwin oli juuri tehnyt menestyshitin. Meitä Jussin kanssa kauhistutti hanke ja rouvien uteliaisuus.

Pysäytin taksin parisataa metriä ennen kuuluisaa katua. Kävellessämme jonkin aikaa tulimme vaatimattoman ravintolan eteen. Luulin sitä ilmeestä päätellen ruokaravintolaksi; kukkasia ikkunassa ja kaunista rekvisiittaa. Kerroin että tämä on nyt sitten tyypillinen erotiikkaravintola täällä. Ei muuta kuin sisälle. Perillä on tosi hämärää ja kompuroimme punaisten lyhtyjen sivuitse isolle sohvalle. Tilasimme drinkit. Rouvat eivät huomanneet kuinka tarjoilija vilkuili heitä hämmentyneenä. Silmäni jämähtivät esiintymislavan suurelle valkokankaalle alueen teemoitukseen liittyvät kuvat. Ensiksi jättikokoinen phallos. Voihan verokirja, mietin. Että tämäkin oli tällainen paikka. Alkoi programi. Sitä itteänsä. Seuralaisemme olivat hiiren hiljaa. Hilukin, joka oli kova puhumaan ei saanut hämmästyksestään sanaa suustaan. Sitten kuuluttaja kertoi lavalle tulleesta pariskunnasta. He alkoivat rakastelunsa. Aviopari, kertoi kuuluttaja. Minä käänsin kun olin sodan jälkeen lukenut pitkän saksan. Hetken kuluttua Hilu sai suunsa avatuksi. Pohojalaasen murteen sävyttämänä raikui tässä minun luulemassani ruokaravintolassa rouvan kommentti: ” Vai että oikein aviopari! MITÄHÄN NE TEKÖÖ SUNNUNTAASIN KOTOONA? ”





  

PUOLUKKARAHKA



Herrankukkaron emäntämme Aarnion Anja hemmottelee vieraitamme loppuun asti. Lounaalla on yleensä suu jää nauruun vanhanajan pannukakulla. Tyrnihunajahillolla. Mistä lie tuon hilloreseptin saanut?

Illallisella hymyn kare saavutetaan varmimmin puolukkaherkulla. Ei riitä, että puolukka on yksi loistavimmista superruoistamme, jota ei tarvitse maahantuoda vaan joka voidaan tuoda maasta. Vaikka itse poimimalla. Omasta maasta.

Itselle ja 5:lle vieraalle:

3 dl puolukkaa
1 prk (2.5 dl) vispikermaa
1 prk maitorahkaa tai mieluiten vaniljarahkaa
½ dl sokeria tai ¼ dl hunajaa

Murskaa puolukat, lisää sokeri tai hunaja tai molempia puolet. Sekoita. Vispaa kerma ja lisää siihen rahka. Lopuksi makeutettu puolukkamurske. Kevyt sekoitus.

Asiakaspalautteissa asteikolla 0-5 tämä jälkiruoka on saanut pitkällä aikavälillä arvosanan 4.8

Asiakkaat ovat puhuneet. Pulinat pois.

Resepti tulostettavassa muodossa.


 


Elämän makuisin terveisin

Pentti-Oskari Kangas
Kiireapulainen
ONNELLINEN MIES

 Palautteet: oskari@herrankukkaro.fi

Lisätietoa: www.herrankukkaro.fi.

perjantai 23. marraskuuta 2012


 

ERJANNIN PAPAN AJOKOE

Naantalin naapurimme Erjannin Hannan isä oli jo hyvin iäkäs ajokorttia uudistaessaan. Taisi olla reippaasti yli 90. Kun ajokoe alkoi, insinööri istahti kuljettajan viereiselle istuimelle ja kehotti lähtemään. Auto ei liikahtanutkaan.

- Jos herra nyt sitten alkaisi tämän ajokokeen.
- Juu, aloitetaan vaan.
- No niin, ja sitten vaan vaihdetta silmään ja kaasua.
- Minä en lähde vielä mihinkään.
- No jopas nyt jotain. Minä käsken ja nyt lähdetään koeajoon, vai haluaako herra ajokortin uusittavan?
- Kyllä kyllä. Siksihän minä tähän ajokokeeseen tulin.
- No nyt sitten vaan liikkeelle.
- En minä katso voivani lähteä liikkeelle.
- Viimeisen kerran tai lopetetaan tämä pelleily.
- Insinööri se tässä pelleilee.
- Miksi muka?
- Insinööri istuu autossani ilman turvavyötä. En lähde liikkeelle ennen kuin matkustaja toimii liikennesääntöjen mukaisesti.

Hanna kertoi, että hänen isänsä sai uudistettua ajokortin ilman koeajoa.

 



 
 
ERILAINEN JOULULAHJA - NAURETTAVA KIRJA
Onnellisen miehen tarinoita osa 2.
Viime vuoden menestyskirjan jatkoa.
(Jollei naurata, voit palauttaa kirjan).
Tilaukset www.herrankukkaro.fi

VAIKEA USKOA-TOTTA SE ON!
Huikea tarjous Herrankukkarosta:
Talvikokoustila ILMAISEKSI ryhmille.
Lue lisää: www.herrankukkaro.fi




PIPPURI-JA MARJASILAKAT

Luin äsken lehdestä (D-vitamiinikohun aikaan), että suurimman osan vitamiineista me saamme ruoasta. Erityisesti kiinnitti huomiota otsikko: ”Ruokaile vitamiinisi”. Artikkelissa kerrottiin, että päivittäisen D -vitamiinisatsin saa 50 grammasta uunisilakkaa. Se ei ole kuin YKSI SILAKKA. Kuten Tuntemattoman Sotilaan Hietanen mourusi: ”An ny yks silak!" Eikä yliannostuksesta ole pelkoa, sillä ruoan ylimääräiset vitamiinit jatkavat kulkuaan luontoon. Myös B- 12 vitamiinia (auttaa mm. anemianhoitoon) saat päivän annoksen 50 gr silakkalaatikosta. Eli: silakkahan on varsinainen vitamiinien superkuljetin.

Tässä pari Herrankukkaron silakkaresepetiä. Eikä tarvitse pillereitä popsia:

PIPPURISILAKAT

Tämän ohjeen kloonasin talvelta 1988 kun olimme s/s Ukkopekalla Neuvostoliiton ensimmäisenä länsimaalaisena ravintolana Piritan Olympiasatamassa Tallinnassa. Kokkimme REET teki kahta hyvää ruokaa. Lihapullia, joita hän kutsui äidinkielellään LIHAPALLEIKSI. Ja sitten pippurikilua. Eli pipurikilohailia. Sopii tehtäväksi myös pienistä silakoista.

Marinoi 2-3 tuntia nesteessä, jossa on veden mukana n. 8% suolaa ja 4% etikkaa. Sekoita hyvin vähän väliä, että neste imeytyy tasaisesti. Valuta hyvin. Ripottele laakean vuoan pojalle valmista pippurisekoitusta ohut kerros. Lado silakkafileet tasaisesti koko vuoan alueelle. Ripottele jälleen pippurisekoitusta ja päälle taas uusi kerros. Muutama kerros tarpeen mukaan. Voipaperilla peittoon ja yöksi tai vuorokaudeksi pariksi jääkaappiin. On aika jytyä. Sopii ruisleivän päälle ja myös kuoriperunoiden ja voisulan kera.

MARJASILAKAT

Marinoi edellisen ohjeen mukaan suola/etikkavedessä yön yli. Valuta ja laita astiaan vahvaa sokeroitua puolukkamehua. Lisää esimarinoidut silakat. Sekoittele hyvin, että maustuvat tasaisesti. Se on siinä.

Ja jos mielikuvituksesi oikein lentää, voit käyttää puolukkamehun sijasta sokeroitua karpalo-, omena- tai tyrnimehua. Ja jos sitä sokeria haluat välttää, käytä hunajaa. On myös superruokaa vitamiineineen ja lähes tuplasti makeuttavampaa kuin sokeri.

Aamiaisen yhteydessä näkkärin tai ruisleivän päälle pari kolme filettä, niin D ja B12 vitamiinit voit jättää purkkiin. Makukin on ihan toisenlainen. Ehkä silakka on liian halpaa.

Resepti tulostettavassa muodossa.


 



Elämän makuisin terveisin

Pentti-Oskari Kangas
Kiireapulainen
ONNELLINEN MIES

 Palautteet: oskari@herrankukkaro.fi

Lisätietoa: www.herrankukkaro.fi.

perjantai 16. marraskuuta 2012



KUN KIRSTILÄN MAILAA KÄSKETTIN PAKITTAA

 

Sain ajokortin 50- ja 60-lukujen vaihteessa. Silloin oli viinakortti yleisempi kuin ajokortti. Maaseudun pikkukylissä ei ollut autokouluja. Isät tai aviomiehet hoitivat homman. Isä-Yrjö opetti minut, ja perhetuttavamme KIRSTILÄN TAUNO opetti Maila-vaimoaan. Taivassalon kirkonkylän raitti tyhjeni välittömästi autoista ja ihmisistä kun kuultiin Mailan olevan tulossa autollaan Osuuskaupan pihalle. Maila oli kovasti vilkas, energinen ja touhuisa. Taunon mielestä kauhea hosuja. Tauno taas oli itse rauhallisuus. Mukava pariskunta. Tyttärensä Maija oli koulukaverini ja käytiin Turussa Kristillinen Kansanopistokin yhdessä.

Olimme Kirstilöiden kanssa samaan aikaa Turussa Katsastuskonttorilla insinööriajossa. Tarkalleen sanottuna 20.5.1960. Minä jouduin ajamaan puoli tuntia kaupungilla isän Wartburgilla. Sain kortin ensi yrittämällä. (Olin ajanut autoa jo 9-vuotiaasta lähtien.) Mailakin sai Taunon Moskvitshilla korttinsa ensi yrittämällä, vaikka ajokoe ei kestänyt kahta minuuttia pidempää.

Istuuduttuaan autoon katsastaja pyysi heti alkuunsa Mailaa peruuttamaan.
Maila lehahti punaiseksi ja alkoi sanallinen pieksintävaihe:
- Mitä? Peruuttamaan?
- Peruuttamaan?
- Ai nyt vai? Minä vai?
- Nyt, ja rouva vaan pakittaa nyt.
- Mitä ihmettä insinööri nyt yrittää?
- Rouva vaan pakittaa nyt, että päästään alkamaan tämä koe.
- Pakitta ja pakitta. Ei meiä Tauno puhunu koko opetukse aikan pakittamisest mittä!

Insinööri nousi nopeasti autosta ja pyysi Mailaa toimistoon, jossa hänelle annettiin ajokortti. Isälleni hän kertoi, ettei katsonut järkeväksi lähteä kokelaan kanssa ajoon, koska hänen riskinottokykynsä on hieman - rajallinen. Kortin hän myönsi välittömästi, ettei kokelas tulisi enää uudelleen ajokokeisiin.





 

ERILAINEN JOULULAHJA - NAURETTAVA KIRJA


Onnellisen miehen tarinoita osa 2.
Viime vuoden menestyskirjan jatkoa. (Jollei naurata, voit palauttaa kirjan).
Tilaukset www.herrankukkaro.fi

VAIKEA USKOA-TOTTA SE ON!
Huikea tarjous Herrankukkarosta:
Talvikokoustila ILMAISEKSI ryhmille.
Lue lisää: www.herrankukkaro.fi 









 

JÄÄPUOLUKAT



 
Kovasti trendikästä ovat olleet viime vuosian gourmet-ruokailussa jääkarpalot ja kinuskikastike. Mikäs siinä. Hyvää se on. Mutta jos ei satu olemaan karpaloita eikä kinuskeja, mites sit suu pannaan, kun se makiaksi halutaan? Tässä tavallisen kodin gourmet- jälkiruoka:

Ota pakastettuja puolukoita kulhon pohjalle.

Liruttele juoksevaa kuumaa hunajaa ohuena nauhana päälle. Koristeeksi päälle mintun lehti.

Niille, jotka haluavat vinoilla minulle tyrnin unohtamisesta, voin kertoa salaisuuden. Tyrnin intohimoisena ystävänä kerron, että minä teen tämän saman herkun pakastetuista tyrnimarjoista. Hunajaa silloin tupla määrä. Tosikoille tiedoksi, ettei tällaisia herkkuja kannata arkiruokana pitää. Sunnuntaisin tai juhlaruokailuna toki. Vaikka useamminkin. Jäähän sokeri ja kinuski pois.

Resepti tulostettavassa muodossa.
 
 
 


Elämän makuisin terveisin

Pentti-Oskari Kangas
Kiireapulainen
ONNELLINEN MIES

 Palautteet: oskari@herrankukkaro.fi

Lisätietoa: www.herrankukkaro.fi.

perjantai 9. marraskuuta 2012



MAAILMAN ENSIMMÄINEN JÄÄRAVINTOLA


Aikoja sitten Turun Aurajoessa järjestivät siellä talvehtivat saariston höyrylaivat kaupunkilaisille kunnon huveja. Lanattiin rusettiluistelurata jäälle. Myytiin laivalta kuumaa viiniglögiä ja hauskaa oli. Niinpä minäkin kaiken vanhanaikaisuuden arvostaja halusin vanhan perinteen nostaa jälleen nautittavaksi. Kuuluisin luistelurata oli vuosikymmenten takaa Pekan Paana.

Niin me lanasimme Ukkopekan vierelle UKKOPEKAN PAANAN. Paikalle tuotiin pirunkelkka, napakelkka ja vauhtikelkka. Hempeä rusettiluistelumusiikki soi talvi-iltaisin ja laivan valoheittimillä valaistiin rata. Suosio oli uskomaton. Iltaisin paikalla oli satoja, jollei tuhansia ihmisiä. Jäädytimme öisin rataa kaupungin vesijohtovedellä. Kysyin Vesilaitoksen johtajalta, josko me tällaisessa tilanteessa välttyisimme jätevesimaksusta. Kun kaupunkilaisille tarjoamme ilmaiseksi talvihuveja. Turhaan. Mutta olin niin innoissani, etten edes loukkaantunut. Päivisin napakelkkaa pyörittivät päiväkotien tädit. Laitoin oman poikanikin kelkkaan ja totesin, että antaa vahingon kiertää… Siitä on aikaa pian 20 vuotta. Eikä siinä vielä kaikki. Sahasimme rymättyläläisten talvinuottakalastajien kanssa joen poikki valtaisan avannon. Ja niin alkoi perinne Aurajoen poikkiuinnista. Avantouintikisat. Osallistujia tuli ympäri maata, kun tieto levisi.

Kerran munasin itseni oikein todella. Ukkopekalla oli kisailijoille sauna käytössä. Mutta kun osallistujia oli satamäärin, piti hommata jokijäälle iso armeijan teltta pukutilaksi. Keskelle vanha kamina. Hyvin toimi. Menossa oli varttuneiden ladyjen sarja. Eräs seniorisarjan mummeli oli aika vesipeto. Toimin kuuluttajana. Hän paineli pipo päässään metrejä muita edellä. Kuulutin, että rouva Saukko ja se siinä painelee muiden edellä vinhaa vauhtia niin, että kuumat aallot vaan seuraavat perässä. Vaimoni totesi lausuman olleen asiaton.

Rakensimme myös laivan huoltomiesten kanssa 7 metriä korkean hyppytornin. Olin aikanaan perustamassa Suomen Uimaliiton Tuki ry:tä, jonka avulla Kasvio ja Sievinen saatiin vauhtiin. Suhteet sinne olivat kunnossa. Sain virallisen luvat järjestää avanto-Pellehypyn Pohjoismaiset mestaruuskisat. En tajunnut, mitä tein. Paikalle tuli poliisin arvion mukaan n. 20.000 ihmistä. Kaupungin liikennekin jumiutui. Paikalle oli vapaa pääsy kuten Vaakahuoneen jatskonsertteihinkin. Ajattelin että vaikkei pääsymaksua tule, niin kun tarpeeksi on vieraita, niin kyllä se jotenkin sitten hoidetaan tuo kulupuoli. Voihan verokirja. Puolet yleisöstä oli jäällä. Onneksi silloin jään paksuus oli 70 -100 cm. Huh huh. Tornista hyppäsi yksi pelle alastomana, yksi sytytti itsensä palamaan jne. Olivathan kisat. Kansa hurrasi. Havahduin kun minua kehuttiin: ”Kyllä sinä Oskari olet melkoinen bisnesmies”, ja taputeltiin selkään. Tulopuoli oli hoidettu niin hienosti, että olin raiannut pienen kaasugrillin jäälle. Vaimo myi siitä makkaraa. Poikani ja hänen kaverinsa söivät suurimman osan makkaroista. Eräs vanhempi mies tuli ostamaan makkaran ja kysyi samalla vaimoltani, että mihinkähän hyväntekeväisyyteen tämän myynnin tuotto menee? ”Tämä on järjestetty Kankaan perheen hyvinvoinnin tukemiseksi” totesi vaimo ja herra nyökytteli ymmärtäväisesti.

Kun sitten kävi selville, että kredit toimi tosi hyvin, mutta debetistä ei ollut tietoakaan (vaikka hauskaa oli) pähkäilin uutta ideaa. Myöhemmin uutinen sitten levisi MTV:n kautta maailmanlaajuisesti. Laitoin töistä illalla telefaxilla silloisen ALKON Turun aluejohtajalle VEIKKO POLLARILLE pitkän viestin, jossa kerroin ajatuksestani. Laittaisin Ukkopekan viereen aidatulle alueelle JÄÄRAVINTOLAN, jossa myydään kuumia talvijuomia. Hehkuviiniä ja rommitotia yms. kuperkeikkaista nautintoa. Kyselin menettelytavoista, koska siihen aikaan lupa–asiat olivat enemmän kuin vaikeita ja byrokraattisia. Kun aamulla tulin töihin, oli faxissa paperi jossa luki: ”Lupa myönnetty”. Allekirjoituksena: Veikko Pollari. Hädissäni soitin johtajalle ja änkytin, etten minä ole vielä lupa-anomusta tehnyt. Kyselin vain neuvoja sen tekemiseen. ”Siinä sun paperissasi oli kaikki tarvittava. Sait luvan.” Olin aivan ymmällä ja suljin puhelimen. Sitten huomasin, että yksi tärkeä asia puuttuu. Soitin Pollarille: ”Anteeksi, mutta lupapäätöksessä ei ole lainkaan mainintaa kuinka kauan lupa on voimassa?” Hän pyysi odottamaan hetkisen ja niin rapisi konttuuriimme uusi telefaxi: ”Lupa on voimassa niin kauan kuin jää kestää. Terveisin Veikko Pollari.”





 

SUURI YSTÄVÄMME ON POISSA
Maailman tosijatsin legenda TED CURSON siirtyi vanhojen ystäviensä orkesteriin. Vaakahuoneen, Herrankukkaron ja Ukkopekan house-muusikko oli positiivinen ihminen. Hän rakasti musiikkia ja meitä suomalaisia, ja me rakastamme häntä. Lue muistokirjoitukseni In Memoriam Turun Sanomissa





LAISKAN MIEHEN
KARJALANPAISTI

Paloittele liha (melkein mitä tahansa, halvemmasta päästä = paremmasta päästä). Ruskista ne pannulla ja laita pataan. Lisää vesi ja lihaliemi. Lihaliemen sijaan voit laittaa lipstikan lehtiä tai kuivattua lipstikkaa ja merisuolaa. Muutama laakerin lehti ja maustepippuria. Anna muhia uunissa 200 astetta vajaa 2 tuntia.

Kuori ja paloittele porkkana, sipuli ja valkosipuli sekä peruna. Lisää ne pataan ja sekoita. Anna muhia vielä vajaat pari tuntia. Sitten voit keittää kahvit ja odotella. Tarkista maku vielä. Ja sitten: ei kun ääntä kohti.

Vinkki: Lipstikka on vanha suomalainen mauste. Kasvaa kenen pihalla vaan. On liian hyvä ja halpa ollakseen trendikäs nykyaikana. Pistämätön lihamauste. Ainoa ongelma on saatavuus. Läpikävin 6 isoa ruokakauppaa. Ei lipstikan lipstikkaa. Turun silkkamarkkinoilla on yleensä pieni firma, joka pakkaa tätä maun eliksiiriä. Ei löytynyt. Yllättäen löysin melkein naapuristamme Kaarinasta verkkokaupan, josta lipstikkaa voi ostaa. Se käy kätevästi täältä.

Lihakeittoon lipstikka sopii paremmin kuin monella nenä päähän

Resepti tulostettavassa muodossa. 


VINKKI:
Minulta kysytään usein viljattoman ruoan reseptejä. Perjantaireseptien annosten tekijä ja kuvaaja Unelma Sillanpää julkaisee omaa blogiaan, jossa viljattomia reseptejä on lounaissuomalaisittain sanottuna ” iso jouko toist joukko”. Klikkaa tästä




Elämän makuisin terveisin

Pentti-Oskari Kangas
Kiireapulainen
ONNELLINEN MIES

 Palautteet: oskari@herrankukkaro.fi

perjantai 2. marraskuuta 2012

MIES JA KOIRA - SAMAA MAATA


Talvikotimme Sri Lankassa sijaitsee köyhän kylän liepeillä viidakkojärven rannalla. Se on meidän tukikohtamme suorittaessamme kenttätyötä Lotus Hill-avustushankkeessa. Naapureinamme ovat monen metrin pituiset varaanit, jotka elelevät rantahetteikössä. Hurjia otuksia. Pystyvät tappamaan vaikka vesipuhvelin.

Eräänä päivänä kaksi kalastajapoikaa toi meille sekarotuisen koiraäidin ja sen kolme pentua. Varaanit olivat ehtineet popsia jo kaksi pentua, ennen kuin pojat ehtivät hätiin. Pennut saivat nimekseen Urkki, Mara ja Manu. Äitikoira sai nimekseen Tarja, kun se ei suostunut kertomaan meille oikeaa nimeään.

Koirat olivat tervetulleita, koska vahtikoiramme Bullad oli jo hyvin vanha. Viime talvena hän sai keuhkotaudin. Yöt uskollinen ystävämme yski, ja aamulla nousi vapisten ruoka- ja juomakupilleen. Ja sitten taas makuulle ja yskimään. Mutta kun pihallemme tuli nuori narttukoira, Bullad piristyi kummasti. Ja ei kun päälle ja tikittämään. Ja vapisten taas makuulle. Sitten hän lopetti syömisen, ja kolmen päivän jälkeen kuoli.

Sattuipa niin, että minullekin tuli keuhkokuume. Sitten meni ruokahalu. Sanoin vaimolle, että taitaa minullakin olla Bulladin tauti.
”Ei ole”, sanoi vaimo asiantuntevasti.
”Mistä sen tiedät?”utelin.
”Tikitysvaihe puuttuu!"




 
NAURETTAVA ISÄNPÄIVÄNLAHJA

Viime syksyn ´best seller´ oli Onnellisen miehen tarinoita. Esikoiskirjani.
Myynnin lisäksi palautteet olivat sitä luokkaa, että itsekäs mies jatkaa toimiaan.
Tänään tuli uunista ulos uusi kirja: Onnellisen miehen tarinoita 2.
Ei sovi hyvin isänpäivälahjaksi. Se sopii erinomaisen hyvin. Tilaa pikaisesti. Viime kerralla loppui kesken kaiken. Klikkaa tästä

Kirjan myynnillä tuetaan Lotus Hill ry:n toimintaa Sri Lankassa köyhien lasten koulunkäynnin aloittamiseen. Lue lisää hankkeesta.


SIPULISAAREN HERKKU

 



Vähän väliä minulta kysytään, kuka oli Lyökin mamma? Hän oli äidinäitini, Uudenkaupungin ulkosaaristossa, Lyökissä. Lapsuuteni kesät vietin keskellä Luojan lahjaa meille suomalaisille, Suomen Saaristossa.

Isoisäni Frans-Emil oli merikapteeni ja luotsivanhin. Purjelaivoilla meriä kulkenut. Hänen tarinoitaan kuuntelimme lapsena, niin kuin mamma sanoi: ”silmät ympyrskäisinä”. He elivät niin tavallista ja yksinkertaista saaristolaiselämää kuin vaan olla ja voi. Sieltä sain itselleni tunnuslauseen: ”Sydän saaristossa, mieli merellä”.

Lyökin mamman ruoka oli uskomattoman yksinkertaista ja hyvää. Sen kunniaksi resepti, jonka sisältö sopii Lyökkiin erityisesti. Lyökin nimi on alun perin LÖKÖ eli sipulisaari. Johtunee siitä, että saarilla kasvoi ja kasvaa vieläkin villinä ja vapaana ruohosipuli. Kas tässä jälleen tällainen yksinkertainen Lyökin Mamman resepti:

Kilo makeita sipuleita.
300gr rasvaista jauhelihaa. Karitsa olisi kelpoa.
Vähän merisuolaa ja maustepippuria.

Halkaise sipulit (älä kuori) ja ota puolet pois, jolloin saat kaksi kuppia. Laita maustettu jauheliha kuppeihin. Uunivuokaan ja uuniin 180 astetta. Kansi päälle. Pidä uunissa runsaan puoli tuntia ( katso, että jauheliha ei tummene liikaa.) Laita päälle hieman etikkaa ja jätä jälkilämpöön 10-15 minuutiksi. Nauti kuoriperunoiden ja/tai salaattien sekä ruisleivän kanssa.

Ystäväni naureskelevat minulle ja kysyvät vähän väliä, että pystynkö tekemään mitään ruokaa ilman hunajaa ja tyrniä. Tässä vastaukseni heille. Teille muille kerron salaisuuden. Etikan tilalla voi käyttää tyrnimehua ja sipaisu hunajaa.

Niin Lyökin mammakin teki ja lapset kasvoivat isoiksi ja terveiksi. Mitä nyt joku lapsenlapsi välillä liiankin isoksi.

Resepti tulostettavassa muodossa.


 


Elämän makuisin terveisin

Pentti-Oskari Kangas
Kiireapulainen
ONNELLINEN MIES

 Palautteet: oskari@herrankukkaro.fi

Lisätietoa: www.herrankukkaro.fi.