perjantai 31. elokuuta 2012


MAAILMAN PARAS KEKSINTÖ, YSTÄVÄ

 
Tai - oikeastaan se on maailman toiseksi paras keksintö. Mikä sitten on se paras? Se on se toinen ystävä. Nyt kerron tositarinan ystävästäni, kutsumanimeltään JAMPU, oikealta nimeltään Jarmo Aarnio. Hän poistui ystäväpiiristämme jo vuosia sitten, mutta Jampun muisto elää. On uskomatonta, että lähes päivittäin mieleeni pilkahtaa joku hauska ja positiivinen muisto hänestä. Kerron nyt muutaman päällimmäisen:

Jampulla oli oravavietti: hän kokosi kaikkea mahdollista tavaraa kotiinsa. Koti oli pieni yksiö, hiukan toistakymmentä neliötä. Mutta tavaraa mahtui, ja mitä merkillisintä tavaraa. Kerran käydessäni ihmettelin noin kuution kokoista härveliä - se oli VOINAPPIKONE. Hän oli saanut sen halvalla jostain.

”Kuinka voinappikone on noin suuri?”
”Pitää olla iso, että riittää kapasiteettia.”
”Kapasiteettia, paljonko?”
”Kuule! Kun vähän harjoittelen, sieltä tulee 1200 voinappia tunnissa.”
”Mitä ihmeessä teet tuollaisella kapasiteetillä?”, kysyin ystävältäni.
”Kuule Oskari! Sitä ei koskaan tiedä, vaikka voinappeja tarvittaisiin yhtäkkiä iso määrä. Kaikkeen pitää varautua elämässä.”

Kun Jampun sydän sitten kuihtui, ystäväni oli viimeisinä hetkinään Naantalin Terveyskeskuksessa. Kävin tapaamassa häntä. Jampu oli ihminen, joka eli positiivisuudessa ja sai voimaa siitä. Miehellä oli uskomaton huumorintaju - loppuun asti. Viimeisinä hetkinään hän virnuili minulle, jampumaiseen tapaansa: ”Kuule Oskari. Se on menoa nyt. Eniten harmittaa se, että Pekkaspäiviä on jäänyt niin paljon pitämättä.”

 




Seuraa meitä Facebookissa


FRIMANNIN TÄTIEN PIPARKAKUT



Piparkakuissa on ihmeellinen vetovoimansa. Lapsuudessani perheemme asui Uudenkaupungin Itätullin torin reunalla, ja meitä vastakkaisella puolella toria asuivat korkean juhlallisen puuportin takana sukulaisemme FRIMANNIN TÄDIT. Me lapset kutsuimme heitä piparkakkutädeiksi. He antoivat meille aina piparkakkuja peltirasiasta kaapin päältä. Kävimme heidän luonaan tosi usein.

Tässä vanha resepti piparkakkujen ystäville.

2 munaa
250 g sokeria
250 g voita
500 g siirappia
3 tl hienonnettua neilikkaa
3 tl kanelia
3 tl kardemummaa
3 tl pomeranssin kuorta
1 kg vehnäjauhoja
2 tl soodaa.

Siirappi keitetään ja sen annetaan jäähtyä. Munat ja sokeri vatkataan. Seokseen yhdistetään vatkaten siirappi, sulatettu ja jäähtynyt voi, mausteet, sooda, joka on sekoitettu 2 ruokalusikalliseen vettä, ja jauhot. Taikina saa olla kylmässä paikassa
seuraavaan päivään. Taikina kaulitaan hyvin ohueksi. Siitä tehdään muotilla piparkakkuja, jotka paistetaan hyvin kuumassa uunissa 180–200 astetta.

Sitten piparkakut peltipurkkiin ja kaapin päälle. Sitä kautta naapurin lasten suosioon. Niin helppoa se on.

Resepti tulostettavassa muodossa.



Viikon mietelause:

Rentoudu - anna Ukkopekan höyrytä puolestasi.
Suuri elämys ihmiselle,
pieni hiilijalanjälki ihmiskunnalle.



 



Elämän makuisin terveisin

Pentti-Oskari Kangas
Kiireapulainen
ONNELLINEN MIES

 Palautteet: oskari@herrankukkaro.fi

Lisätietoa: www.herrankukkaro.fi.

perjantai 24. elokuuta 2012


KUIVANA UNIKEKONA NAANTALISSA


Herrankukkaron koulutustilaisuuksissa olen useasti puhunut siitä, kuinka tärkeää on itsetunto ja persoonallisuus yrittämisessä. Ne voidaan korvata itsekritiikin puuttumisella. Rajansa kaikella. Olen kokeillut rajoja silläkin saralla. Ihan vain omaksi ilokseni. Vaikkei se meidän suomalaisten käyttäytymiskulttuurissa ole oikein kelpoisaa. Mutta silläkin uhalla ja ehkä juuri siksi. Kerron tässä nyt yhden vaimean esimerkin siitä:

Elettiin suvea 1986. Naantalissa vietettiin jokavuotisia, perinteisiä UNIKEON JUHLIA. Kansaa riitti ja kaikki (siis osa) olivat iloisella mielellä. Lapsetti jopa joitain aikuisiakin. Minut oli kohdannut suuri kunnia. Minut valittiin Unikeoksi. Ei ollut silloin vielä valitsijoilla kovin tiukkaa valintakriteeristöä. Vaan minäpä olenkin Suomen ainoa Unikeko, joka ei ole kastunut kastetilaisuudessa. Kaikki muut Unikeot on heitetty pyjamassaan mereen.

s/s Ukkopekka oli vanhassa höyrylaivalaiturissa ja salaa meren puolelta minut laskettiin veteen laivan pelastautumispuvussa. Siinä kelluin selälläni rutikuivana Unikekona kuin poiju meressä. Kansimies souti pelastusveneellämme vierelleni, kiinnitti köyden jalkaani ja hinasi minut rantaan, Presidentinlaiturin viereen. Tepastelin siitä sitten kuivalle maalle ja kuoriuduin pyjamassani ihmisten ilmoille. Olihan se melkein petosta. UNIKEON VALINTAAN liittyy aina yllätyksellisyys. Valinta on vain yleensä 2-3 ihmisen tiedossa ja sitä pidetään visusti salassa aivan kliimaksiin asti. Ohjeen mukaan edes Unikeko ei saa kertoa perheenjäsenilleen valintaansa. Herätyskellokin pitää salaa laittaa soimaan aamuyöstä. Normaalisti Unikeko kannetaan peiton alla sängyssä Vanhankaupungin rannan laiturille, josta sankari vieritetään mereen. Henkilöllisyys paljastuu vasta, kun keho nousee takaisin pinnalle. Aina on noussut.

Tositarina kaksi:
Liftasin eräänä aamuna naapurini autossa Turkuun kun omani oli huollossa. Sain kyydin itse Turun Sanomien omistajalta, Ketosen Kepparilta. Hänkin väittää laillani olevansa eläkkeellä. Oli menossa töihin, kuten minäkin. Meillä oli hauskaa jutellessamme. Kuinka muuten – vanhoja kokemuksiamme. Puhe meni koulutodistukseen. Keppari kertoi hänellä olleen viiva laulussa ja ymmärryksessä. Sen ymmärryksen kerroin ymmärtävän, mutta että laulussakin.
” Mitä lauloit ?" ”Lauloin Suuren ja mahtavan Neuvostoliiton, puoleen väliin, ennen kuin opettaja keskeytti.”

Tarina kolme:
Kun poikani kävi aikanaan ala-astetta, hänellä oli tapana joskus aamusella nukahdella herätyksen jälkeen uudelleen. Kerran ryntäsin herättämään hänet toistamiseen. ”Äkkiä ylös, kello on jo puoli yhdeksän! ” ” Isi. Ei hätää. Koulu on tänäänkin avoinna koko päivän:”







Seuraa meitä Facebookissa


SEITSEMÄN SORTIN HERKKU





Ukkopekan höyrylaivaristeilyn voitti ”Sari Poikosta ” (Poikko on Naantalin Rymättylän pieni kylä). Julistin reseptikilpailun nauriista. Yhden hengen raati arvosti reseptin äärimmäisen yksinkertaisuuden tuomaa helppoutta sekä ainesosavalintaa. Tässä reseptissä on kaiken kaikkiaan 7 minun suurinta ihastukseni kohdetta raaka-aineena. Kas näin, ihan vähän soveltaen.

Lohkottuja punajuuria.
Lohkottuja nauriita.
Valkosipulia siivutettuna.
Rypsiöljyä.
Hunajaa
Rakuunaa
Lipstikkaa.
Piristeeksi voi laittaa joskus Aura-juustoa.

Parhaiten herkku valmistuu muhimalla kasarissa uunissa tai pannulla kannen alla. Hauduta pitkään, jollet halua trendikkäästi ”al denteä” (  vähän vaille kypsää, hampaille pureskeltavaa).

Resepti tulostettavassa muodossa

Back to 60`s..
Sain melkoisen ”herätyksen” kuunneltuani 60 -luvun kitaraorkesteria The Charadesia Vaakahuoneella. Poikani oli sen sinne hoitanut. Melkein tietämättäni. Siitähän lähti juttu lentoon. Hommasin saman tien koko loppukuuksi 60 –luvun orkestereita mausteeksi jazzinpoljentoon. Sainpahan vielä vanhan kaverini LASSE LIEMOLAN rientoihin. Jospa maistuisi Sinullekin? klikkaa



 



Elämän makuisin terveisin

Pentti-Oskari Kangas
Kiireapulainen
ONNELLINEN MIES

 Palautteet: oskari@herrankukkaro.fi

Lisätietoa: www.herrankukkaro.fi.

perjantai 17. elokuuta 2012


KALAN MYYNTI- JA VUOKRAUS

 
Olen aiemmin kirjoittanut aika ajoin äärettömästä itsekritiikkini puuttumisesta. Minut valittiin Naantalin Unikeoksi v.1986 hankittuani Ukkopekka – höyrylaivan ja laitettuani sen reittiliikenteeseen Naantalin ja Turun välille. Juhlavasta seremoniasta kerron ensi viikon kirjeessä. Ja seuraavana vuonna olin jälleen paikalla. Kotokaupungissani. Itsekritiikkini löysähti. Päätin tehdä omasta mielestäni jotain oikein hauskaa.

Vuokrasin kaveriltani pienen peräkärryllä kuljetettavan nakkikioskin. Soitin Kaupungintalolle ja pyysin lupaa pystyttää sen Unikeonpäiväksi Kirkkopuiston reunalle, vieraiden sisääntuloväylälle. Lupaviranomainen kertoi, että näin lyhyessä vuokrauksessa riittää suullinen lupa.” Mitähän herra Kangas sitten haluaa kioskissaan myydä? ” ” Laitan siihen savukalan myynti- ja vuokrauspisteen. Tuli ensin aivan hiljaista. ” Tällainen vuokraustoiminta vaatinee kaiketi terveysviranomaisten luvan?”. Kerroin, että asia on hoidossa. Lupa oli haettu. (Kaverini Paki oli vienyt sen terveysvirastoon). Liimasin sitten kopion anomuksesta kioskin ulkopuolelle ohikulkijoiden nähtäväksi ja houkutukseksi. Kirjoitin tussilla päälle, että lupa haettu. Niin kuin olikin. Elintarvikelaissa oli silloin klausuuli, että tämänlaiseen toimintaan pitää hakea terveysviranomaisten lupa. Ja mehän haimme. EI siinä mitään sanottu, että lupa pitää saada. Kyllä minä nyt vanhana kansakoulunopettajana suomen kieltä osaan.

Kirjoitin sitten paksulla tussilla pahvitauluun vuoden 1964 ajan virallisella Kouluhallituksen hyväksymällä kaunokirjoitustekstillä: ” SAVUKALAN MYYNTI JA VUOKRAUS ”. Olin edellisenä aamuna kokenut Rymättylässä verkoilla ison kasan lahnoja, ahvenia ja kampeloita. Savustin ne ja toin Unikeon aamuna myyntipisteeseen. Olimme kojullamme sen ajan suomalaisen käyttäytymiskulttuurin mukaisia. Totisia ja ilmeettömiä. Arvokkuutta saimme hankkimalla vanhanaikaiset valkoiset koppalakit, niin kuin ennen aikaan teurastajilla oli mustavalkoisissa valokuvissa.

Tuskinpa mielikuvituksenne entää arvioimaan ohikulkevien asiakkaiden ilmeitä. Meidän oli vaikea pysyä ilmeettöminä. Sitten joku uskaltautui totisena kysymään, että mitä se savukalan vuokraus pitää sisällään? Kerroin, että savukala kilo maksaa 5 markkaa ja kun tuo ruodot takaisin, hyvitetään 2 markkaa. Kalastamme uusia kaloja ja fileeraamme uutta kalaa vanhojen ruotojen päälle. Olemme oikeita kalan kierrättäjiä. Olemme toki aikaamme edellä, mutta vielä tulee aika, kun laki vaatii kierrättämään kaloja. Ainakin savukaloja. Asiakasehdokas ei tainnut uskoa liikeideaamme, kun ei ryhtynyt asiakkaaksemme. Kun kauppa ei lähtenyt käyntiin, kirjoitin vielä yhden ison kyltin. ” Savukalan myynti jälkivaatimuksella suoraan postiluukkuunne. Huom. vain lahna ja kampela. ”

Jossain välissä näimme terveystarkastajan kiiruhtavan juhlapaikalle. Kohdallamme hän otti muutaman hätäisen sivuaskeleen. Hän oli selvästi hämmentynyt. Ilmeisesti nähtyään lupa-anomuksemme kioskin seinällä. Kun kauppa ei käynyt, aloitimme työmaaruokailun. Siirsimme sitten kioskin takaisin omistajalle ja lähdimme juhlimaan uutta Unikekoa. Meillä oli hauskaa. Vieläkin vienosti hymyilyttää. En kyllä ymmärrä, miten joku ihminen voi tällaista tehdä. Omaksi ilokseen.






Seuraa meitä Facebookissa

NAURETTAVA NAURIS





Minä olen päättänyt vyöryttää trendikkääksi nykyherkuksi NAURIIN. Sain ostettua tukusta 23 kg erän pieniä kuorellisia nauriita. Muistan makuhermojeni muistikorttia hyväksi käyttäen, kuinka Saara-äiti kaapi lusikalla halkaistusta tuoreesta nauriista pehmeää massaa. Ja siitähän me lapset tykkäsimme. 40-luvulla harvoin saatiin sokeria. Lyökin Papan hunaja korvasi sen. Ja Kalannin Kylähiiden Papan nauriit.
Niinpä palasin nautintojen juurille. Vein nauriit Vaakahuoneen keittiöön, pyysin pilkkomaan kuorineen muutaman sentin kokoisiksi paloiksi ja sitten kiehumaan. Kuten perunat. Ei mitään muuta. Kypsäksi vaan ja pöytään. Melkein pakotin nuoren henkilökuntamme maistamaan sitä. Kukaan ei ollut koskaan syönyt naurista, jotkut tuskin kuulleetkaan siitä. Joko pitivät ihan mielettömästi tai olivat kohteliaita minulle, kun näkivät innokkuuteni.
 
Nauris tunnettiin jo antiikin Kreikassa ja se levisi jo varhain ympäri Eurooppaa. Paljon paljon ennen perunaa, joka Suomeen saapui enemmillään vasta 1800 -luvulla. Tämä kelpo juures on hyvin helppo viljellä melkein missä vain. Se ei pelkää kylmää ja menestyy jopa Grönlannissa. Se on myös nopeakasvuinen. Raakanakin oikeata kesäherkkua nassikoillekin. Niin on makeaa, että aivan jää suu nauruun. Nauris sopii upeasti keittoihin, kasvipihveihin, patoihin, uuniruokiin ja sellaisenaan keitettynä perunan sijaan. Retkillä ja takapihan grillissä se hautuu kypsäksi kuumassa tuhkassa. Se sisältää runsaasti vitamiineja, mm tärkeää c-vitamiiniä.

Miksi peruna sitten syrjäytti nauriin? Se oli sen ajan trendikkyyttä. Syrjäyttäminen oli ihan pöhköä. Sittemmin sitä pidettiin liian vanhanaikaisena ruokana. Anna minun kaikki kestää. Ja nykyään se on liian halpaa. Kestämistä on. Uskallan tunnustaa, että kokeilin veitsellä pilkkoen pitkiä soiroja ranskanmaan malliin. Ja sitten friteeraamaan ja hieman suolaa päälle. Ei ole Affenanmaan sipsit mitään tämän rinnalla. Jos nyt sitten katsoo sipsejä voivansa syödä. Ihan vaan maistoin yhden pienen. Olen jättänyt avoimen tarjouksen viljelijöille. Tarjotkaa minulle naurista. Me otamme sen ruokatarjoiluumme ” eksoottisena ” osana. (Niin maailma muuttuu Eskoseni! ) Vielä elokuun ajan se on tarjolla Vaakahuoneen Saaristolaispöydässä ja ympärivuotisesti Herrankukkaron tarjonnassa. Kun maistoin sitä, jäin koukkuun. Näin yksinkertainen olen. ”Maistuis varmaan sullekin.”

Tässä terveellinen ja upea ohje:

NAURIS & PUNAJUURIPAISTOS

6 kuorittua ja viipaloitua pienehköä naurista (isot ovat vähän kitkeriä)
2 isoa punajuurta kuorittuna ja viipaloituna
3 rkl voita
2 rkl hunajaa
merisuolaa ja mustapippuria myllystä

Ruskista voilla pannulla tai kasarissa nauriin ja punajuuren siivut. Mausta hunajalla,suolalla ja pippurilla. Hauduta kannen alla hitaasti joko kypsäksi tai hienostellen ”al dente ” vähän vaille kypsäksi. Sopii lisukkeeksi lihalle, kalalle, salaateille jne.

Nauris on myös kelpoisa raaka-aine meidän maakuntamme vanhanajan ”ruutmuusille”. Muusi perunasta, porkkanasta, lantusta ja nauriista. Mukaan vähän voita, maitoa ja hiukan merisuolaa. ELÄKÖÖN VANHANAJAN NAURIS.

Resepti tulostettavassa muodossa


Kilpailu: Julistan samalla kilpailun hyvästä naurisreseptistä. Paras palkitaan. Palkintona höyrylaivaristeilylippu koko perheelle suvella 2013
Lähetä resepti ja mahdollinen kuva (ei pakollinen) oskari@herrankukkaro.fi


 


Elämän makuisin terveisin

Pentti-Oskari Kangas
Kiireapulainen
ONNELLINEN MIES

 Palautteet: oskari@herrankukkaro.fi

Lisätietoa: www.herrankukkaro.fi.

perjantai 10. elokuuta 2012


ERILAINEN TARINA


Madushan

 
Olen pian 20 vuotta elänyt vaimoni kanssa kaksoiselämää. Talvisin vietämme usean kuukauden ajan Ceylonin saarella oman Lotus Hill –hyväntekeväisyys hankkeemme parissa. Asumme omassa talvikodissamme paikallisten keskuudessa viidakossa ja yritämme auttaa niitä, jotka muut ovat unohtaneet. Ceylonin saaren, eli Sri Lankan saarivaltion lounaiskärjessä sijaitseva alue köyhine kalastajineen ei ole vieläkään selviytynyt vuoden 2004 tsunamin aiheuttamasta katastrofista. Köyhiä he olivat ennen tsunamiakin, mutta tuhon jäljet ovat yhä näkyvillä ja ihmisten mielissä. On vammaisia lapsia, hylättyjä lapsia ja ennen kaikkea köyhiä lapsia, joita avustamme koulutielle ja joiden perheitä tuemme eri tavoin. Tämä tarina elää reaaliaikaansa.

1. näytös
Sri Lankan Naganden kylä maaliskuussa 2012. Naapuriperheemme äiti tuo luoksemme tytön, jolla on sydämessä kaksi, 18 ja 22 mm reikää. Elinaikaodotukset muutamassa kuukaudessa. Leikkaus maksaa n. 5000 euroa. Valtio ei maksa kuin pienen osan. Isä on kulkenut Tuk- Tukilla, kylästä kylään myyden arpoja. Kuukausien ahertamisen tuloksena muutama sata euroa. Se ei riitä leikkaukseen.

2. näytös
Päätämme lähteä Lotus Hill tukijäsentemme kanssa auttamaan tyttöä. Saamme kokoon tuon 5000 euroa. Annamme sen perheen äidille, koska isille ei voi antaa rahaa. Leikkauspäivä sovittiin pääkaupungissa hyväksi tunnustetussa sairaalassa hyvän mutta kalliin kirurgin toimesta suoritettavaksi.

3. näytös
Leikkauspäivä tulee, mutta tyttö jääkin kotiin. Tyttö tulee sukukypsäksi ja alkaa kuukautiset. Suuri asia,” BIG GIRL ” ! Paikallisen tavan mukaan hänet lukitaan pimeään huoneeseen viikoksi. Hän ei saa edes peseytyä sinä aikana. Viikon jälkeen alkavat suuret juhlat. Suurimmat koko perheen historiassa. Koko kylä kutsutaan juhlimaan. Syömään ja riemuitsemaan. Olen ollut tällaisissa juhlissa, jossa oli 1500 juhlijaa. Perhe otti 50 vuoden lainan. He perustelivat, että se on kannattava sijoitus, koska jatkossa heillä on tiedossa yhtä monta juhlaa ruokineen, kuin he ovat kutsuneet tähän juhlaan. Siis 1500 juhlatilaisuutta ruokineen. Elämä on yhtä juhlaa. Köyhien ihmisten eliksiiri tällä saarella on tämän moinen. Emme me länsimaalaiset ymmärrä oikeata elämiskulttuuria.

No, mehän hermostuimme tosissamme. Millä rahoilla he juhlivat ja miksi leikkaukseen ei menty? Paikallinen edustajamme, tulkkimme Coolman yrittää lepyttää meitä ja selittää paikallisia tapoja, uskomuksia. Olen tulossa housuistani ulos. Niin vihainen olen. Elääkö tyttö edes juhlien yli? Mokomatkin TAIKAUSKOISET tomppelit.

4. näytös
Uusi leikkauspäivä sovitaan. Se lähestyy. Varmistamme, että nyt se onnistuu. Ei suinkaan. ASTROLOGI sanoi, että leikkausta ei voi tehdä ennen heinäkuuta (elimme silloin maaliskuuta). Nyt olin tulossa jo housuistani ulos. Coolman selittää ja selittää paikallisia uskomuksia ja tapoja. Vaimoni Marjakin jo hermostui ja sanoi, että on uskomatonta tämä taikauskoisuus! Kerroin Coolmanille, että otan rahat pois, jollei tyttöä leikata niin pian kuin mahdollista. Coolman totesi vain rauhallisesti, että se on kyllä mahdollista heinäkuussa. ” Heti ”, sanoin minä. ” Kuule Oskari! Haluatko ottaa sen vastuun, että jos tyttö kuolee leikkaukseen ennen heinäkuuta, syynä on sinun hätäilysi. Astrologit kyllä tietää.” Mitäs voit? Enhän minä nyt sellaista vastuuta voi ottaa. Sydänleikkaus on aina riski ilman astrologien neuvojakin. Voi ei. Ei muuta kuin jälleen odottamista. Lähdimme kotosuomeen. Uskomatonta, totesi vaimoni turhautuneena saarelaisten elämää ohjaavasta taikauskosta. Miten voivatkaan nykyajan ihmiset olla näin taikauskoisia?

5. näytös
Soitimme Coolmanille, että hän menee Thilakasirin ( toinen paikallinen edustajamme ) ja sairaan tytön äidin kanssa yhdessä pankkiin ja tarkastavat, että rahat ovat tilillä. EI OLLUT. Hyppäsin takaisin housuihini. Rahat oli lainattu rahanlainaajalle hyvää korkoa vastaan, kertoi äiti onnellisena. Jollei minulla olisi ollut täällä Suomessa töissä vuoden kiireisin aika, olisin suihkaissut paikalle. Hälytin tutun paikallisen tuomarin ja poliisipäällikön hätiin kertomaan mikä kohtaa rahanlainaajaa, jollei raha ole takaisin tilillä hyvissä ajoin ennen leikkauspäivää. Coolman yritti rauhoitella. Turhaan. Vaivuin epätoivoon ja valmistauduin kokoamaan omia rahojani, koska olin mokannut pahimman kerran. Minä kun aina olen korostanut, että välistävetäjiä emme päästä näihin töihin. Että minä pölvästi uskoin perheen äidin vilpittömyyteen. Minähän tässä tomppeli olen.

6. näytös
Kesäkuun lopulla Coolman soitti: Leikkaus tulee olemaan heinäkuun 13. päivänä ja rahat on siirretty takaisin äidin tilille. Olin menettänyt jo kaikki uskoni. Taikausko mukaan lukien. Leikkauspäivä lähestyi. Yhtäkkiä Marja huomasi ja parahti. ” Ei voi olla totta! Ei voida leikata silloin. Heinäkuun kolmastoista on PERJANTAI.” Ketkähän tässä nyt ovat TAIKAUSKOISIA?

7. näytös
Sydänsairas tyttö leikattiin vihdoin 14 päivänä heinäkuuta 2012. Lauantaina. Seuraavan viikon tiistaina hän pääsi kotiin. Coolman, perheen äiti ja muutama naapuri soitti meille lähes samanaikaisesti. LEIKKAUS ONNISTUI!

8. näytös
Saimme kolme kirjattua kirjettä Sri Lankasta. Paksu nippu papereita. Sairaalan dokumentteja, kuitteja ja pitkän selvityksen leikkauksesta. Tyttö on nyt kotona ja voi erinomaisesti. Jos haluat lisätietoja kaksoiselämästämme, klikkaa www.positiivarit.fi/lotushill






Seuraa meitä Facebookissa


SAVUKALAA HETKESSÄ




Olen intohimoinen savukalan ystävä. Äidinmaidossanikin oli taatusti savukalan makua. Äitini kotisaaresta, Lyökistä hankittua. Savukalaa ei ole yleisesti tarjolla Tanskasta alaspäin. Se on kyllä aika suomalainen juttu. Ilmankos meillä on joka ikisessä ruokatarjoilupisteessä ( Herrankukkaro, Vaakahuone, Ukkopekka, Loistokari ja charter alukset ) pääruokana savukalaa. Sitä on yleensä tarjolla 10-15 eri versiota. Ennätys lienee 24. Teemme sen aina itse. Vanhojen ja perinteisten menetelmien mukaan. Tiedättekö, että kaupan olevista savukaloista lähes 100% on savustettu kaasulla? Ettekö? Unohtakaa sitten. Tieto lisää tuskaa.

Olen niin innostunut ja ylpeä savukaloistamme, että kulutan suuren osan vähäisestä energiastani savukalojen parissa. Niitä kehitellen ja niitä nautin. Vaimo haistaa kyllä kotiin tullessani jo kaukaa, mistä tulen. Eikä se ole hajua, se on tuoksua.

En usko kuitenkaan olevani nipottaja ja pikkusielu. Elän kyllä tässä maailmassa. Eräänä päivänä Vaakahuoneen kokki kysyi minulta käyttöönsä savustuslaatikkoa. Vaikka Herrankukkarossa ja Loistokarilla savustetaan melkein päivittäin, tämä nuori kokki halusi savustaa omat juttunsa vielä enemmän reaaliajassa. Löytyihän varastostani happoteräksestä tehty savulaatikko.

Tässä Teille perinteisiin fakkiintuneille savustajille mielenkiintoinen resepti pienimuotoiseen ja äkäiseen kalan savustukseen. Toimii hyvin kalan fileille ja pienille kaloille:

Laita savustuslaatikon pohjalle iso kourallinen savustuspurua (leppää,leppää) ja 6-8 sokeripalaa.

Lado kalan fileet ritilälle. Jos käytät silakoita, anna niiden kuivua kunnolla ensin.
Suolaa kalat. Sulje kansi tiiviisti. Tämä toimii ainoastaan, siten että laatikko on tiivis.

Laita kaasulieden päälle suoraan tuleen. Täysillä. Anna olla siinä noin 15 minuuttia. Nosta sivuun. ÄLÄ AVAA KANTTA. Anna kalojen hautua siellä mielellään yli tunnin pari. Vaikka 4-5 tuntia, jos aikaa on. Jos Sinulla on mahdollisuus laittaa avaamaton savustuslaatikko yöksi kylmään, seuravana päivänä sisältö on mitä herkullisin. Siellä se muhii ja lopulta vielä kylmäsavustuu.

Kuten huomaatte, en minä aivan kalkkis ja vanhaan jämähtänyt ole.

Resepti tulostettavassa muodossa




 



Elämän makuisin terveisin

Pentti-Oskari Kangas
Kiireapulainen
ONNELLINEN MIES

 Palautteet: oskari@herrankukkaro.fi

Lisätietoa: www.herrankukkaro.fi.

perjantai 3. elokuuta 2012


HERRA HAMMARBERG


Vasemmalta: Herra Hammarberg (Irwin), allekirjoittanut ja Nätsi 1.6.1966 Kyyjärvellä

Tapasin äskettäin Nätsin. Orkesterimme perustajajäsenen Esa Rosvallin. Istuimme Vaakahuoneella tovin ja kuinkas muuten. Puhe kääntyi menneisiin. Nätsi kertoi tarinan, jonka minäkin sitten löysin muistilokeroistani. Oltiin kesäkuun alussa 1966 kesäkiertueemme ensimmäisellä keikalla, Etelä-Pohjanmaalla. Kyyjärven lavalla. Olin palkannut solistiksemme tuntemattoman kitaraa soittavan ja honottavasti laulavan Antti Hammarbergin, IRWININ. Tulevalla kansansuosikilla oli muutama persoonallinen tapa. Hänellä oli aina mukanaan asiakirjasalkku. Hän täydensi sen päivittäin. 4 pulloa Rommi Bacardia. Irwin itse jo oli käyttänyt illan mittaan yhden pullon. Lopuille hän löysi aina kavereita. Kumma juttu. Bändille hän ei tarjonnut, kun niin oli sovittu. Nätsikin oli ja on vieläkin 100% absolutisti.

Taukohuoneessa kanssamme hengaili järkkäripariskunta, jolle Irwin kuperkeikkajuomaa tarjoili. Yhtäkkiä hän laittoi kaksi etusormeaan V-muotoon ja alkoi takoa niillä pöydän reunaa. Se joka tekee tätä taukoamatta 5 minuuttia, saa Bacardipullon. Järkkäri oli viinaan menevä ja alkoi takoa raivoisasti pöydän reunaan. Myös vaimo taisi sitä olla, sillä tämä alkoi hänkin takoa sormillaan pöytää. Minuutit kuluivat. Sormet punoittivat jo, ja kasvojen väri vaihteli valkoisen ja tulipunaisen välillä. Kasvot vääristyivät molemmilla ja hiki lensi. Seurasimme äänettöminä koitosta.
” Viisi minuuttia, karjaisi laulusolisti ”
Pariskunta hyppäsi ilmaan ja tuuletti. JIPPII!. Kaksi pulloa on meidän.
” Kuinka niin? Ettehän te tehneet sitä näillä sormilla, kuten lupasin,” sanoi Irwin ja näytti omia sormiaan.
Muistelimme myös kerran keikan jälkeen yöbaariin menoa. Nätsi kävi kysymässä kassalta, että missä täällä voi soittaa?
” Tuolla nurkassa on puhelinkoppi ”.
Sen jälkeen 3 puhaltajaamme ahtautui puhelinkoppiin ja aloitti soiton.

 

 





Sunnuntaina tätä kirjoittaessani oli Vaakahuoneen Paviljongilla koko kesän jatkuneen Turun Superstaran loppukilpailu. Aivan huikea taso. Voiton vei tulevaisuuden taattu menestyjä turkulainen ammattimuusikoista koostuva orkesteri Demoiselle Gosse solistinaan karismaattinen Tiina Rantanen, joka hurmasi niin yleisön kuin tuomarit vaihtoehtoisella pop/rock-tyylillään ja lunasti onnellisen haltioituneena 1500 euron päävoiton. Solisti sai kilpailun tuomarin Tommi Läntiseltä kehotuksen ” Älä ikinä muutu”. Kuulette vielä heistä. Lue lisää.

Vierelläni istuneen laulaja Tommi Läntisen kanssa meillä oli mukavaa. Kerroin jutun nimeltä mainitsemattomasta turkulaisesta laulajaveljeksestä. Toinen oli kotona tiskaamassa. Toinen katseli telkkaria.
”Mitä siält telkkarist tule? ”
” Sää ”
” Ai mää vai ?”
Turkulaista Läntistäkin nauratti niin.




Seuraa meitä Facebookissa


RETIISIVOILEIPÄ



Kesään kesäherkkuja.

Istutin viime kesän pihalle kukkapenkkiin ystäväni Juha Toikan (Kodin Kukat) lähettämiä maustekasvien siemeniä. Lupasin vaimolleni, että minä hoidan ne kesän yli, ettei hänen tarvitse niistä nähdä vaivaa. Niinhän siinä kävi, että ne kuolivat kun vaimo ei muistanut kastella niitä. Nyt keväällä tupsahti esille persiljaa valtoimenaan. Sehän onkin monivuotinen herkkukasvi. Hienoa. Lapsena suurta herkkua oli voinäkkäri persiljapeitteellä. Muistan sen maun. Mutta jalostetaan sitä vielä eineen verran:

Ainekset:
Näkkileipää
sinappia
juustoa
retiisiä
persiljaa
suolaa

Laita näkkärin päälle siivu juustoa. Levitä ohut kerros sinappia. Hienonna retiisit ja persilja ja kiinnitä ne sinappiin. Päälle pieni ripaus merisuolaa myllystä. Se on siinä. Kylmän maidon kanssa.

Resepti tulostettavassa muodossa



 



Elämän makuisin terveisin

Pentti-Oskari Kangas
Kiireapulainen

 Palautteet: oskari@herrankukkaro.fi

Lisätietoa: www.herrankukkaro.fi.