perjantai 20. heinäkuuta 2012



 TARINA OLAVI VIRRASTA
 
Tämä on erilainen tarina. Se on myös osa elettyä elämääni. Seinäjoella valittiin jälleen uusi tangokuningas. Olinhan siellä minäkin aikanaan. Tangotuomarina. Silloin kun valittiin kestotähtiä. Arja Korisevaa ja Jari Sillanpäätä. Äskettäin tuli kuluneeksi 40 vuotta OLAVI VIRRAN kuolemasta.

Tapasin ensi kerran mestarin 60-luvun alkuvuosina järjestäessäni nuorena miehenä tansseja Taivassalon Vehmassalmen lavalla. Kun perustin orkesterini 1966, meillä oli suuri kunnia saada säestää myös Olavi Virtaa. Muuttaessani 1968 Tampereelle, jossa orkesterini piti tukikohtaa, meille tarjoutui ainutlaatuinen tilaisuus auttaakin tätä legendaa. Käytössämme oli Suomen ensimmäinen orkesteribussi. Perällä oli puulämmitteinen sauna. Sekä 7 täyspitkää sänkyä. Kunnon patjat. Ei ollut varaa majoittua hotelleihin. 60–70 luvun vaihteessa Olavi Virta teki solistikeikkoja ympäri maata. Vanha mies jo. Eräs keskisuomalainen manageri lypsi viimeisetkin pisarat. Hyvin useasti keikalle lähtiessämme koukkasimme Pispalan kautta. Talutimme Olavin taloudenhoitajansa luota bussiimme, jossa hän yleensä asettui makuulle. Sokeritauti ja monet muut taudit söivät miehen kuntoa. Koukkasimme hänen keikkapaikkansa kautta, ja jatkoimme omalle keikallemme. Monesti myös haimme hänet aamuyöstä paluumatkalle ja talutimme jälleen Pispalan kotiinsa.

En halua olla jälkiviisas, mutta teki pahaa. Näimme tuon laulajalegendan surulliset elämän ehtoopäivät. Miten me olisimme voineet auttaa. Rahaa meillä ei ollut kuin omiksi tarpeiksi. Missä oli Suomen Kulttuuriministeriö ja taiteilijaeläkkeet? Me autoimme, minkä voimme. Pystyimme antamaan hänelle vain levolliset keikkamatkat. Säestimme häntä silloin tällöin. Viimeinen säestyskeikka oli Säkylän Eenokilla, jonne Säkylän VPK oli meidät tilannut.

En unohda sitä koskaan. Hän nukkui bussissamme koko alkuillan. Sali oli täynnä. Kymmenen aikoihin hän nousi hitaasti lavalle ja tarttui vapisevin käsin mikrofoniin. Kansa oli hiiren hiljaa. Yli tuhat ihmistä. Hän nyökkäsi orkesterille. Aloitin intron hänen bravuurinumeroonsa KUOLLEET LEHDET. Suomen ainoan tangokuninkaan ääni soi hauraana, mutta kuulaana. Näin se vaan soi. Puolessa välin kappaletta ääni sortui ja mestari alkoi itkeä. Sali oli edelleen hiljaa. Kyyneleet valuivat kuulijoiden poskille. Mestari kumarsi vaimeasti, kääntyi ja poistui nukkumaan keikkabussiimme. Kukaan, ei kukaan pyytänyt lipun hintaa takaisin.

Olen kirjoittanut kirjan, ja syksyllä tulee uusi Onnellisen miehen tarinoita. Mietin pitkään, onko soveliasta kertoa tässä yhteydessä omista tunteistani. Sillä oikeastaan minä löydän tapahtumasta onnellisuuden näkökulman. Minä saan olla onnellinen. Saan olla onnellinen myös siitä, että minulla oli mahdollisuus joskus tarjota oma sänkyni Olavi Virralle. Minä kun sitä en tarvinnut, kun ajoin keikkabussia.



 
 
 




Elämän makuisin terveisin

Pentti-Oskari Kangas
Kiireapulainen

 Palautteet: oskari@herrankukkaro.fi

Lisätietoa: www.herrankukkaro.fi.

2 kommenttia: