perjantai 30. maaliskuuta 2012


SOKEAA HUUMORIA

Sukulaiseni, merikapteeni emeritus URPOSEN HESSU oli huikean sanavalmis ja aika velikulta. Hänestä olen kertonut aiemmin ja kerron vielä monta tositarinaa. Mies, joka halusi jokaisesta asiasta vääntää positiivisen version. Ikävistäkin asioista. Siinäpä taito. Elimme saaristossa yhdessä vuosikymmeniä. Huikeita aikoja.

Hessulla alkoi eläköitymisen myötä näkö heiketä. Istuimme eräänä iltana yhdessä Naantalin Kaivohuoneella. ”Oskari kato, näeks sä toi naise tual ikkuna eres, kulmaverho viäres.” ” Näenhän minä ” ” Katos sit samal oikke tarkka, ko mää en ihan näe, et onk se iha mettän pörö? ” Ei ole, nätti tyttö se on”. Ja niin Hessu lähti tanssin pyörteisiin. Hetken kuluttua he istuivat baarissa. Vierekkäin. Hessun käsi hivuttautui vähitellen tytön polvelle, jolloin Hessu sai kunnon korvapuustin. ” Koet ny ymmärttä minu. Kato, mää ole melkke sokkia”. Ei auttanut.

Kun näön heikkeneminen sitten johti sokeutumiseen, Hessu jatkoi kalankasvatuskassien neulomista vaimonsa kanssa yritykselleni. Kalastustarvikeliike oli myynyt meille uusia kiinalaisia nailonverkkoja. Muuten hyviä, mutta verkoissa oli suuria reikiä. Hyvitystä ei tullut ja niin mentiin oikeuteen. Pormestari Auvisen Mikko toimi oikeuden puheenjohtajana ja Urponen todistajana. ” Ostaja väittää, että verkoissa oli reikiä. Mitäs myyjä siihen sanoo? ” ” Kyllä verkoissa kuuluu olla reikiä” totesi kauppias. ”Mitä siihen todistaja sanoo?” ” Kyl verkos tietenki reikki kuulu olla, mut ei miähe kokkossi.” ” Onko todistaja nyt aivan varma, että siinä oli normaalia suurempia reikiä?” ” No kyl sokkiaki sen näke, ” totesi Urposen Hessu.






PÄÄSIÄISLAMMASTA KAFFEESSA

Sanotaan, että hätäilemällä ei tule kuin, no tulee mitä tulee. Hätäilemällä lammaspaistin voi pilata tehokkaasti. Kirjoitan tämän reseptin nyt ajoissa, ennen Pääsiäistä, että ehditte varata ajan sen valmistamiseen. Tai paremminkin uunin kapasiteetin. Uunihan pääsiäislampaan tekee. Tässä hieno resepti Sinulle ja uunille yhteistoimeen:

Ainesosat:
- 2 kg lampaanpaistia
- 2.5 dl vahvaa keitettyä kahvia
- 2 dl kermaa (mielellään kuohua)
- kourallinen valkosipulin kynsiä
- rouhittua mustapippuria
- rosmarinia
- merisuolaa
- 2 tl hunajaa
- liraus soijakastiketta
- vehnäjauhoja
- 3-4 dl paistinlientä

Viillä paistiin viiltoja ja työnnä niihin kuoritut valkosipulinkynnet. Hiero pintaan suola, pippuri ja rosmariini. Paista paisti kuumalla pannulla nopeasti niin, että lihan syyt sulkeutuvat. Laita uuni valmiiksi 225 asteeseen ja laita siihen syvä paistiastia lihoineen paistomittarin kera, ja anna olla 15–20 minuuttia. Säädä sitten uuni 125 asteeseen. Valele paistia jonkin ajan kuluttua kermakahvilla.

Paistin pitää olla uunissa 2-3 tuntia. Jos haluat paistin sisältä roseena, ota liha pois uunista, kun paistomittari näyttää 60–65 astetta.
Jos haluat paistin welldone eli kypsänä, mittari näyttää 70–75 astetta. Laita paisti kunnolla foliopakettiin vetäytymään.

Hienon kastikkeen saat paistinliemestä. Kuumenna se ja lisää soijakastikeliraus ja hunajahumaus. Vehnäjauholla suurustus sopivan paksuiseksi vinhasti sekoittaen.

Lisukkeena keitetyt kuoriperunat ja/tai uunijuureksia.
 
Resepti tulostettavassa muodossa 

Hyvää Pääsiäistä!


P.S. Lukijapalaute:

Sain hauskan kirjeen julistettuani kilpailun erikoisista makuyhdistelmistä. Luin yksinäni sohvan nurkalla ja hekottelin. Taidan olla outo! Susanna kirjoitti:

" Ex-mieheni suurin kulinaarinen (huh) intohimo oli viipaloida paistettua pullapitkoa, levittää sille paksusti voita ja mansikkahilloa. Tähän asti vielä melko normaalia, vai mitä? Normaalius heitti häränpyllyä siinä vaiheessa, kun edellä mainittu rakennelma kruunattiin paksuisella viipaleella sipulimakkaraa.
Ei siis ihme, että mies on Ex. Kevätterveisin Susanne".

Lähetä oma tarinasi erikoisesta makumieltymyksestä, reseptistä tai hauskasta kokemuksesta ruokaan liittyen. oskari@herrankukkaro.fi
Palkitsen parhaat Ukkopekan lahjakortilla.




Lue päiväkirjaani Sri Lankasta



Elämän makuisin terveisin

Pentti-Oskari Kangas
Kiireapulainen

 Palautteet: oskari@herrankukkaro.fi

Lisätietoa: www.herrankukkaro.fi.

perjantai 23. maaliskuuta 2012


USKOMATON JOSÉ TALLINNASSA

Elettiin purjehdusolympialaisia Tallinnassa suvella 1980. Tässä yksi tarina mielenkiintoisista tuttavuuksistamme. Vanha troolarini m/s Ina sai kunniakkaasti toimia olympialaisten VIP - vieraiden tukialuksena purjehtien Tallinnan lahdella kisoja seuraten. Mukanamme oli varsin mielenkiintoisia maailman miehiä ja naisia. Yksi sellaisista oli Jose. Hän oli Guatemalan Olympiajoukkueen johtaja. Joukkueessa oli hänen lisäkseen yksi jäsen, hänen poikansa, joka purjehti Finnjolla -luokassa. Samassa, jossa Olympiavoittajamme Esko Rechardt. Jose Juniorilla oli urheilullisesti tarkastellen omituiset käyttäytymistavat. Aamuisiin kipparikokouksiin, eli päivän purjehdusten informointiin hän yleensä ei osallistunut ja jos osallistui, aikamoisessa laitamyötäisessä purjehdustermonologiaa lainatakseni. Joka ikisessä lähdössä hän oli viimeinen. Joskus jopa puolta tuntia viimeistä edellistä jäljessä.

Isä Jose seilaili kanssamme troolarillamme lähes päivittäin. Hauska mies. Hän lyöttäytyi seuraani aktiivisesti. Järjestelykomitea ei ollut asettanut tulkiksi yhtään espanjankielistä tulkkia ja Jose osasi ainoastaan espanjaa. Olin opetellut aikanaan Teneriffalla paikallisen ystäväni Agustinin kanssa sanakirjapohjalta espanjaa ja pärjäsin arkikielessä. Meistä tulikin hyvät kaverit. Jose näytteli meille valokuvia taloistaan ja mannuistaan. Kertoi, kuinka hän omistaa satoja kilometrejä Tyynen Valtameren rantaa, pankkeja, bisnestä, sitä ja tätä. Huikeita tarinoita. Minä toimin ”tulkkina”. Vähän naureskelimme jutuille ”Josen tapaan”. Mutta kun palvelutehtävissä oltiin, oltiin myös ystävällisiä, kuunneltiin ja hymyiltiin. Osoitteitakin vaihdettiin.

Seuraavana jouluna tuli joulukortti. Monena vuotena peräkkäin. Jose kutsui minut vaimoni kanssa kylään heille. Sinne Väli-Ameriikkaan. Olin kuulemma järjestänyt hänelle ja hänen pojalleen ikimuistettavat kisat! Heh heh. Maanitteli ja lupasi ostaa lentoliputkin. Ja perillä olisi täysi, ruhtinaallinen ylöspito. Olin jo aikeissa vastata kutsuun myöntävästi. Kunnes näin TV:stä sarjaa ”Amerikan takapihoilla”. Vuorossa oli Guatemala, jossa esiteltiin maan ökyrikas mies, joka omisti pankkeja ja maata ja jolla oli oma armeijakin. Näytettiin, kuinka tämä rikas mies laskeutui omalla suihkukoneellaan omalle lentokentälleen, jossa oman armeijan miehet reunustivat kiitorataa. Portaita alas laskeutui mies Coltit vyötäisillään heiluen. Kuten arvaatte. Se mies oli JOSE. Sama mies Tallinnan lahdelta.

Kiinnostuin yhä enemmän kutsutarjouksesta, kunnes sain taas häneltä tervehdyksen. Hän kertoi elämän olevan nyt hyvin mielenkiintoista. Maan sissijärjestö on nostanut hänet tappolistallaan toiseksi. Ensimmäisenä oli Ronald Reagan.

Emme sittenkään ottaneet kutsua vastaan.





SÄRKEÄ PÄÄHÄN

Naantalin Vanhankaupungin lahti on suosittu pilkkipaikka. Aikanaan tyttäremme Merin kaksi kissaa, Rätti ja Roska elivät kaiken talvea paksusti. Asumme lahden rannalla ja kissoillamme oli lyhyt hengausmatka pilkkijöiden kaveriksi. Hiljaisen väen perussaalishan on pääasiassa pikkukalaa. Särkeä ja ahventa. Usein ne jätetään jäälle, jotkut vievät kotiinsa naapurin kateille. Rätti ja Roska hoitivat maisemoinnin omalta osaltaan. Talvikodissamme Sri Lankassa ruoan talteenotto on esimerkillistä. Vaikka Intian valtamerestä tulee runsaasti kalaa, mitään ei heitetä pois. Ei edes pieniä sinttejä. Ne otetaan talteen ja kuivataan auringossa. Näin ne säilyvät pitkään ja ihmisten valkuaistarve saa tyydytystä. Viisaimmat ja viitseliäimmät meilläkin ymmärtävät tämän ruoan pyhän tarkoituksen. Hyvää ruokaa ei heitetä pois. Tässä esimerkki pikkukalan säilömisestä. Helppoa työtä ja erinomaista ruokaa. Ja vieläpä lisäaineetonta täyssäilykettä.

1. Perkaa kalat. Särkeä, ahventa ym. pikkukalaa. Poista pää, suolet ja eväät. Suomusta.
2. Tee mausteliemi makusi mukaan.
Rypsiöljyä, ketsuppia, sipulia, valkosipulia, merisuolaa, pippuria, tilliä. Melkein mitä mausteita vaan. Chili tekee reippaan säväyksen.
3. Lado kalat (pienennä, jos ovat silakoita suurempia) väljästi lasipurkkiin niin, että liemelle jää tilaa. Lusikoi sitten liemi purkkiin. Lientä pitää olla 25–30% purkin koosta. Kierrä purkin kansi tiukasti kiinni. Mikään ei estä tekemästä isommastakin kalasta samalla reseptillä säilykekalaa. Särki on edelleen kova sana. On järkeä käyttää särkeä.
4. Laita purkit uuniin ja lämpöä 175 astetta. 4 tuntia. Sitten jätetään jälkilämpöön muutamaksi tunniksi.
Jos purkit hajoavat, olet laittanut liiaksi lämpöä. Onnea.

Ovat oivallista nautittavaa kylmänä huikopalana ja erityisesti voilla voidellun ruisleivän päällä.

Resepti tulostettavassa muodossa.


P.S. Lukijapalaute

Sarjassamme Kaurapuuro ja suklaanappi: En ollut silmiäni uskoa, kun sain kirjeen Janiralta. Hän kertoi tarjonneensa neljälle lapselleen 18 vuoden ajan suklaamannapuuroa siten, että puurokulhoon lisätään lopuksi päälle reilusti maustekurkun siivuja. Kertoipa vielä jääneensä sauvolaisiin maustekurkkuihin koukkuun…

Antaa tulla vaan. Kestän kaiken. Laita minulle reseptisi käsittämättömistä makuyhdistelmistä. Parhaat palkitaan Ukkopekan risteilylahjakorteilla. oskari@herrankukkaro.fi
 









Lue päiväkirjaani Sri Lankasta




Elämän makuisin terveisin

Pentti-Oskari Kangas
Kiireapulainen

 Palautteet: oskari@herrankukkaro.fi

Lisätietoa: www.herrankukkaro.fi.

perjantai 16. maaliskuuta 2012


MAANTEIDEN KUNINKAAT

Täällä Sri Lankassa jalankulkija on maanteiden kuningas. Tai oikeammin prinssi. Ensimmäisenä tulevat eläimet, etunenässä koirat. Sitten kävelijät, sitten polkupyöräilijät, sitten mopoilijat ja moottoripyöräilijät, sitten tuk-tukit, sitten kuorma-autot, sitten paikallisbussit ja viimeksi henkilöautot. Kaikki toimii joustavasti, kun muistaa arvojärjestyksen. Jotta pakka menisi oikein sekaisin, kaiken sekoittavat expressbussit, joiden kuskien ansiot perustuvat urakkapalkkaan. He ajavat suurilla vanhoilla busseillaan kuin kamikazet. Mitään pelkäämättä, mitään väistämättä. Näiden bussien alle jää täällä vuosittain tuhansia ihmisiä. Mitäkö tapahtuu näille yliajaville kuskeille? Paikalla olevat ihmiset hakkaavat hänet. Saattavatpa polttaa bussinkin. Siksi bussit kuskeineen yleensä poistuvat paikalta tai kuski juoksee saman tien viidakkoon karkuun.

Ennen kuin omaksuin tämän arvojärjestyksen, mokasin muutaman kerran. Yhden kerran ajoin autolla puuta päin, kun en muistanut täkäläistä arvojärjestystä. Ajoin kapeaa kotitietäni. Edessäni ajoi vanha mies polkupyörällä. juuri kun olin ohittamassa häntä, hän heilahti eteeni. Ei muuta kuin ratti oikealla ja päin puuta. Löin otsani, johon tuli syvä haava ja verta tuli reippahasti. Ajoin nenäliinaa otsalla pitäen läheiselle ensiapuasemalle, jossa otsa tikattiin ja laitettiin iso laastari.

Paikkaamisen jälkeen soitin yhteistyökumppanillemme Colmanille ja kerroin kolarista. Minullahan oli täysvastuuvakuutus. ” Missä olet”, Coolman kysyi hätääntyneenä? ”Tulin juuri ensiapuasemalta”. ” Aja äkkiä takaisin kolaripaikalle tasan tarkkaan siihen kohtaan, jossa rysähti, auton nokka puuta päin ja istu hiljaa paikallasi. Minä soitan vakuutusmiehelle!” Täällä jos lähtee pois kolaripaikalta ennen kuin vakuutusmies tulee toteamaan tilanteen, mittaamaan ja kuvaamaan, vakuutus ei korvaa. ”Äläkä missään nimessä näytä, että olet poistunut paikalta ja käynyt paikkauttamassa itsesi.”

Ajoin kolaripaikalle, jossa iso joukko kyläläisiä jo tutki puun saamia vahinkoja. Ajoin uudelleen puuta päin – hiljaa ja jäin siihen. Huomasin, että otsassa oleva iso laastari paljastaa petokseni. Onneksi auton takaikkunalla oli iso paikallinen palmunlehdistä kudottu 48 -numeron hapsulakki, jonka tuskin sain tungettua 62 -numeron päähäni. Onneksi kyläläiset olivat tuttuja, ja sen päälle ajetun puun omistajaa olin pari viikkoa aiemmin auttanut perustamaan paikallista ´Veljekset Keskisen kyläkauppaa´. Vannotin, ettei kukaan puhu poistumisestani mitään. Eikä puhunut. Kolmen tunnin odottamisen jälkeen Colman ja vakuutusmies tulivat paikalle. Tapahtumat kirjattiin ja piirrettiin paperille. Mitattiin ja kuvattiin. Colman vei auton korjaamolle. Vakuutus maksoi remontin.

Erään kerran kapealla tiellä käveli 4 henkeä vierekkäin. Vastaan tuli tuk-tuk, ja tie oli kaistallani siis tukossa. Tyyttäsin autollani. Ei vaikutusta. Tyyttäsin uudelleen. Ihmiset pysähtyivät, ja yksi tuli kysymään, miksi tyyttään? ” No kun en pääse ajamaan, kun olette esteenä”. ” Hyvä herra! Te istutte siellä peltikuoren sisällä yksin. Meitä on tässä samaan suuntaan menossa neljä ihmistä. ”







Yrttisuola

Katselin kerran aromisuolan sisältöluetteloa. Kihara tukkani nousi pystysuoraan ylös. Natriumglutamaattia ja ties mitä. On mitä tahansa, mutta jos haluat tietää, millä maustat ruokasi, teehän perässä:

Ota huhmareeseen Himalaja- suolaa tai Maldon -hiutaleita. Kyllä karkea merisuolakin käy, edellä olevista tulee vain raikas lisämaku. Lisää huhmareeseen saatavilla olevia kuivia yrttejä. Mikä tahansa miellyttää. Aina parempi, jos ne eivät ole valmiiksi jauhettu tai murskattu. Aikanaan kirjoitin paljon lipstikan puolesta. Tämä kotipihallakin viihtyvä, suomalainenkin vanhan ajan upea maustekasvi. Saksankieliseltä nimeltään Maggi. Erityisen hyvä keittomauste. Antaa ruoalle lihan maun.

Ota nippu kuivattua lipstikkaa huhmareeseen ja murskaa pieneksi. Jollei lipstikkaa ole kasvatettuna saatavilla, osta maustekaupasta - erikoisliikkeistä, kauppahallista tms. - valmista kuivattua. Sekin kannatta hienontaa vielä huhmareessa. Mikään ei estä kokeilemasta useampia yrttejä samassa sekoituksessa.

Suolan ja yrtin määriä säätelemällä saat juuri itsellesi sopivan suhteen. Tässä lipstikka -jutussa on sellainenkin positiivinen puoli, että lipstikka antaa suolantuntuisen maun, joten suolaa tarvitaan näin ollen vähemmän.

Voiko hyvän maun tuottaminen olla näin yksinkertaista ja halpaa? Voi. Kokeile, jollet usko. Ja jos uskot, kokeile silti.

Resepti tulostettavassa muodossa 










Lue päiväkirjaani Sri Lankasta




Elämän makuisin terveisin

Pentti-Oskari Kangas
Kiireapulainen

 Palautteet: oskari@herrankukkaro.fi

Lisätietoa: www.herrankukkaro.fi.

perjantai 9. maaliskuuta 2012


VESILIIRROSSA TEEKUTSUILLE

Kun britit rantautuivat aikoinaan Ceylonille, he totesivat: ” Jos maailmassa on paratiisi, se on tämä saari.” Ceylonin saarella sijaitsee nykyisin Sri Lankan valtio, joka on todennäköisesti maailman rehevin luonnoltaan. Vihreyttä ja kukkien väriloistoa vaikka muille jakaa. Asiantuntijat sanovat, että olosuhteet ovat kuin kasvihuoneessa. Yksi tärkeä tekijä on suuri sademäärä. Oleskelijoille aikataulutus on sopiva. Pääsääntöisesti öisin sataa. Ja päivällä paistaa aurinko. Sataahan joskus päivälläkin. Kun pilvet saapuvat vatsa täynnä vettä Intian valtamereltä ja alkavat nousun Keskimaan vuoristoa kohti, kippaavat ne suuren osan lastistaan rannikolle. Vettä tulee useasti sellainen määrä, että sitä ei voi oikein uskoa. Päivässä enemmän kuin Suomessa vuodessa.

Päivänä muutamana olin ajamassa vanhalla intialaisella mopollani (käy muuten halvalla lamppuöljyllä) Hikkaduwasta talvikotiamme kohti. Pikkutie oli juuri asfaltoitu. Vettä tuli enemmänkin kuin kaatamalla. Uuden sileän asfaltin päällä vettä oli senttejä. Pahimmillaan kymmenen senttiä. Sehän oli yhtä vesiliirtoa. Oikeammin vesihiihtämistä. Sade alkoi niin yllättäen, etten osannut vähentää vauhtiani tarpeeksi. Eteen tuli 90 - asteen suorakulman mittainen käännös oikealle. Käänsin ratista. Ei tapahtunut mitään. Painoin jarrua. Ei tapahtunut mitään. Kun tie kääntyi oikealle, en päässyt tavoitteeseeni, vaan etenin luotisuoraan eteenpäin. Edessäni oli iso rautaportti, joka onneksi oli selkosenselällään. Tupsahdin talon pihaan puutarhanurmikolle ja sain moponi pysähtymään juuri edessä olevan terassin eteen. Terassilla istui perhe juuri nauttimassa kello viiden teetä. Suu auki he katsoivat odottamatonta vierasta. Hämmästys oli molemmin puolinen.

Kumarsin syvään, laitoin paikalliseen tapaan kädet yhteen rinnukselle ja sanoin ystävällisesti: ” Ai Boan ”. Polkaisin moponi liikkeelle ja käännyin tielle ja häivyin näkyvistä. Mitäkö tuo paikallinen sanomani tarkoittaa? Se tarkoittaa monipuolisesti: Päivää, Näkemiin, Siunausta (Herran rauhaa).

Olen sen jälkeen vältellyt sateella ajamista. Ainakin mopolla.






SUVIKURKKU 

Täällä Sri Lankan talvea viettäessä ruokatarjonta on enemmän kuin kelvollista. Mutta vähän väliä kotomakuiset ruoat herahtavat mieleen. Vaimo toi tullessaan ison pussukan kauraryynejä ja minä ruisleipää. Joka sitten vanhetessaan paranee. Kuivaan kannikkaan vaan vettä imeytymään ja sitten leivänpaahtimeen. Tupla aika. Niin alkaa vastaleivotun leivän tuoksu. Ja mikä maku. Älä ikinä heitä kuivunutta leipää pois. Kokeile, vaikka mikrossa.

Täällä on kyllä ruokaraaka-aineiden tarjonta huikeaa. Mutta kun kotiruokaikävä yllättää, avuksi tulevat vanhat suomalaiset reseptit. Tänään tein Lyökinmamman suvikurkkuja paikalliseen tapaan. Kurkku on täällä kuten Suomessa. Hyvää.

Ainekset:

1 iso kurkku
0.5 litraa vettä
1 rkl merisuolaa
3 rkl hunajaa tai siirappia (no joo, sokerikin käy)
1 dl väkiviinaetikkaa
( 1 rkl sitruunamehua, loraus omenamehua ja omena siivutettuna).

Sekoitetaan kunnolla ja annetaan vetäytyä 5 minuuttia.
Sillä aikaa siivutetaan kurkku. Hyvä konsti on siivuttaa kurkku juustohöylällä. Nopea systeemi ja tasaiset siivut.

Lyökin mamman reseptiin sävelsin vielä hieman eksoottisemman version. Laitoin pihaltamme sitruunapuskan hedelmästä puristettuna 1 rkl sitruunamehua ja lisäsin vielä lorauksen omenamehua. Sekä siivutin ohueksi yhden omenan Antaa tuotteen ”hunteerata ” yön yli. Aamusella on maistuvaista. Kokeilin parin päivän päästä keitettyjen perunoiden ja makkarakastikkeen lisukkeena vähän niin kuin salaattina. Omenansiivutkin olivat maustuneet jännästi ja kurkuissa oli oikein hienostunut maku. Ole varovainen suolan kanssa.

Ei säily jääkaapissa montaa yötä. Varsinkaan jos syö ne. Nautitaan tietenkin ruisleivän ja voin kera, mutta erinomaisesti sopii lähes kaikkiin ruoka-aineisiin lautasen lisukkeena. Eikä lihota. Kurkussa on 96 % vettä. Yhtä paljon kuin pirtussa alkoholia. Jokaisella on valinnan vapaus.

Resepti tulostettavassa muodossa 








Lue päiväkirjaani Sri Lankasta




Elämän makuisin terveisin

Pentti-Oskari Kangas
Kiireapulainen

 Palautteet: oskari@herrankukkaro.fi

Lisätietoa: www.herrankukkaro.fi.

perjantai 2. maaliskuuta 2012




KAUPPA ON SE JOKA KANNATTAA

Jokin aika sitten kerroin esimerkin täältä Sri Lankasta, kuinka vaatimaton suomalainen turistimies aikaansai köyhän kylän velattomaksi. Joskus vaikeat asiat ovat yksinkertaisesti hoidettavissa. Ennen vanhaan ei ollut takakylissäkään työttömyyttä. Naapurit hakkasivat toisilleen polttopuita ja kaikilla oli töitä.

Vielä yksi yksinkertainen esimerkki aiheesta:
1980 -luvun loppuvuosina olimme Tallinnassa Piritan Olympiasatamassa höyrylaiva Ukkopekan kanssa ravintolatoimia harjoittamassa. Tallinnan kaupungin omistama Palace -hotelli oli puolikkaana mukana ravintolassamme. Elimme vielä Neuvostoliiton aikaa. Olimme kummajainen koko maassa. Virolaisten itsenäistyminen alkoi tälläkin tavalla hiipien.

Höyrylaivasalongeissa vietettiin iloisia ja tärkeitä juhlia. Lennart Meri oli yksi vakioasiakkaistamme. Ja Kirovin kalurikolhoosi eli kalastuskolhoosi. Asuin laivan sisäosissa, kapteenihytissä. Näin ja kuulin kaikenlaista niiden vuosien aikana. Ehkä siitäkin ajasta tulee vielä kirja, jonka tapahtumia ei monikaan usko.

Se oli Gorbatshovin aikaa. Hän laittoi viinahanat kiinni ennen kuin antoi itsenäisyyden tuulien puhaltaa. Vodkaa ei ollut yleisesti myytävillä. Vain harvat ja valitut saivat sitä. Mutta laivamme orkesterinjohtajalla Erkillä oli sitä aina tarvittaessa. Ja hänellä oli myös yltäkylläisesti siellä hyvin harvinaista, hienoa sisäfileetä. Ihmettelin moista etuoikeuden haalimista. Eli temppu ja miten se tehdään?
- Mistä ihmeestä sinä näinä aikoina saat vodkaa?
- Vien vodkakauppiaalle fileetä. Se on arvokkaampaa kuin raha.
- Mistä sinä sitten saat fileetä?
- Vien fileekauppiaalle vodkaa. Se on arvokkaampaa kuin raha.
- Nyt minä en ymmärrä. Miten tällainen kaupanteko on mahdollista?
- Kato Oskari. Ei ne kumpikaan aina laske ja punnitse.
-
Niin että Kataiselle ja Urpilaiselle terveisiä, että talousongelmien ratkaisuun saattaa löytyä hyvinkin yksinkertainen konsti.








LYÖKIN MAMMAN TYRNISILAKAT


Uudenkaupungin ulkosaaristossa oli isoäidiläni lajiltaan köyhä, mutta sisällöltään rikas raaka-ainevarasto luonnosta. Pappa kalasti silakoita ja kasvatti mehiläisiä. Tevaluodon takaa, Pentinletoilta yms. löytyi tyrniä. Happamuuden vuoksi se säilyi vaikka kuinka kauan. Trekolista (kuten mamma sanoi puutarhaa -trädgården) kasvoi tilliä, jota sadon vanhetessa kuivattiin talven varalle. Saaren nimi on Lyökki, ruotsiksi Lökö eli sipulisaari. Tottahan sipuliakin kasvatettiin ryytimaassa ja oikeassa maakellarissa se säilyi yllättävän kauan, kun Pappa piti huolta kellarin tuuletuksesta. Ettei tullut liikaa kosteutta. Navetassa ammuttiin. Lehmät lypsi ja maidosta tehtiin separaattorilla (käsilingolla) kermaa ja voita. Olin pikkupoikana kova poika vääntämään separaattorin kammesta. Samoin tahkoa viikatteen teroittamisessa. Lopputulos hämmästytti aina. Miten ihminen voi keksiä näin hienon jutun. Sisään pannaan maitoa ja ulos tulee voita,kermaa ja pluttanaa ( nykyään sanottaisiin varmaan kevytmaidoksi – sellaista rasvatonta). Olin silloin niin varma, että se on suomalainen keksintö eikä Ameriikassakaan ole sellaista vempelettä. Teknologian riemuvoitto. Niin kuin olikin. Kun Pappa oli Lyökin luotsi, hän sai laivoista aina ”korruptiona” eksoottisia juttuja. Mausteita jopa. Oikein pippuriakin. Suolaa Pappa sai Uudestakaupungista vaihtokauppana, kun hän vei hunajaa torille.

Joten: ulkosaaristolaista lähiruokaa 98 prosenttisesti, vassokuu.
 
Ainesosat:

-puoli kiloa silakkaa, joka fileoidaan tai ostetaan fileinä.
-1 iso sipuli
-1 dl tuoretta tillisilppua tai kuivattua 2 rkl
-2 dl kermaa, ilman kuohuja
-1 tl suolaa
-1 tl rouhittua valkopippuria
-1 dl tyrnimehua (tai pakasteesta murskattua kokonaista tyrniä)
- 2 rkl hunajaa
Laita fileet nahkapuoli alaspäin ja ripottele päälle sipuli- ja tillisilppu sekä suola ja valkopippuri.

Rullaa fileet ja laita voilla voideltuun uunivuokaan. Kaada valmiiksi sekoitettu kerma, hunaja ja tyrni vuokaan silakoiden päälle.

185 astetta 25 minuuttia. Kunnes pinta on kauniin ruskea. Nautitaan keitettyjen kuoriperunoiden ja ruisleivän kanssa. Se on siinä. Kiitos Lyökin Mamma! Itseni ja vatsan puolesta. Ja lukijoittenikin.


 







Lue päiväkirjaani Sri Lankasta




Elämän makuisin terveisin

Pentti-Oskari Kangas
Kiireapulainen

 Palautteet: oskari@herrankukkaro.fi

Lisätietoa: www.herrankukkaro.fi.