perjantai 23. syyskuuta 2011

KÄÄNTYNYT HUMPPAKOMPPI



Tarina soittomuusikon alkuajoistani: Tuusan Ahdin kanssa olimme vielä untuvikkoja 60-luvun alussa. Harjoittelimme kukin omalla tahollamme. Minä Rauman Opettajaseminaarin juhlasalin kirkkouruilla, ja Ahti kotinsa pihan perän varastossa kattiloilla ja rehutynnyreillä. Äärimäisen itsekritiikin puuttuessa ja ylitsevuotavaisen itsetunnon omaavina sekä enemmän innokkaina kuin taitavina heittäydyimme alan ammattilaisen, haitaristi Mauno Juhani Kuusiston mukaan. Ja eikun keikalle.

Aika useasti pääsimme kappaleen loppuun samanaikaisesti. Kerran, soittaessamme humppaa: Yö Altailla - ruotsiksi Natten i lavuar - huomasin, että Ahti hakkasi rumpuja niin kutsutusti ´takatahdissa´. Kuiskasin huomaamattomasti Ahdille: ” Käännä Ahti komppi ”. Mitään ei tapahtunut. Tanssikansa hyppi hädissään miten sattui. ”KÄÄNNÄ AHTI KOMPPI”, tiuskaisin. Ahdin suu aukeni kuin ahvenella konsanaan, mitään ääntä ei tullut ja väärä komppi jatkui. Nythän on niin, että useat soittajat eivät pysty soittamisen aikana puhumaan. Menee rytmi tai soitto tai molemmat sekaisin. Näin käy varsinkin aloittelijoilla.

Katsoin vielä kerran tiukasti Ahtiin. Suu aukeni jälleen rytmikkäästi ilman vuorosanoja. Kun katseeni tiukkeni, alkoi tapahtua: Suusta kajahti estradille Ahdin itkunsekainen sanojen parvi rumpurytminsä tahdissa: ” Tiedän tiedän, en voi mittään, en voi mittään, tiedän tiedän, en voi mittään, en voi mittään..

Ahti pääsi tällä kertaa kappaleen loppuun puolta tahtia myöhemmin kuin muut.

Kun humppaparin toinen osio lähti liikkeelle, ehdotin Ahdille, että hän alkaisi rumpujen soittamisen yksin, ihan omaan tahtiin. Me muut hyppäisimme kyytiin oman arviomme mukaan. Näin ei Ahtia voitaisi syyttää kompin kääntämisestä. Ainakaan heti alkuun. Tämän humpan finaaliin päästiin koko orkesteri samaan aikaan. Ja meitä nuoria soittajia nauratti niin.

Ja sitten 50 vuotta myöhemmin Helsingin junassa Ahdin kanssa tapahtumaa muistellessamme, meitä nauratti niin. Vedet silmissä. Kyllä itselleen nauraminen on aitoa iloa. Ei olisi tätäkään iloisen hyvää oloa kestänyt 50 vuotta, jollei Tuusan Ahti olisi silloin Taivassalon Nuortentalolla komppia kääntänyt.




HERRANKUKKARON EMÄNNÄN JÄLKIRUOKAHERKKU

Tämä jälkiruoka on lyönyt itsensä läpi Herrankukkaron yhtenä suosituimpana jälkiruokana. Marja-aikaan kannattaa ottaa talteen marjojen flavoidit ja luonnon monimuotoiset supervitamiinit. Mustikka on ylivertainen. Marja-ajan ulkopuolella voit käyttää myös kuivattua, pakastettua tai hillotettua marjaa.

6 annosta

500 gr maitorahkaa
1.5 dl vispikermaa
1 tl vaniljasokeria
4 rkl hunajaa (sen puuttuessa sokeria, jos on ihan pakko)
5 dl mustikoita. Vadelmat, mansikat, viinimarjat, raparperi sopii myös. Uskomatonta, mutta totta; Puolukasta ja tyrnimarjasta tulee raikas ja virkistävä kokonaisuus. Puolukan ja tyrnin kanssa ei kannata laittaa muita marjoja. Niitä käytettäessä lisää vielä 1 rkl hunajaa.

Kerma vaahdotetaan ja marjat lisätään sekoittaen joukkoon. Marjat sopivat myös koristeeksi pinnalle. Tarjoillaan jääkaappikylmänä.

Resepti tulostettavassa muodossa

Lukijapalautetta:
Eräs lukija kertoi, ettei suolakalan sisään kannata laittaa raparperin lehteä. On kuulemma myrkyllinen. No, vaikka minä olen säilynyt hengissä, välttäkää te riskiä.

 



Elämän makuisin terveisin

Pentti-Oskari Kangas
Kiireapulainen

 
Palautteet: oskari@herrankukkaro.fi

Lisätietoa: www.herrankukkaro.fi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti