perjantai 30. syyskuuta 2011

KUN RUMPALIMME NAISIIN LÄHTI



Nuorena poikina saatiin oppia naismaailman lainalaisuuksiin isommilta pojilta. Niinpä joku meistä viisaista kertoi rumpalillemme Ahdille, että ennen lähtöä tansseihin kannattaa nauttia terästysannos. Muutama raaka kananmuna vatkataan sokerin kera juomiseksi. Ei maistu muuten lainkaan hullummalta. Saaristossa isot pojat joivat aina muutaman telkän munan raakana ennen naapurisaareen menoa. Tämän super-ruoan nauttimisen teholla mormonit herää ja ei kun tyttöjä kiusaamaan.

Olimme porukalla menossa Mynämäen paviljongille Wikströmin Jorman pakettivolkkarilla. Ahdin vatsaa alkoi vääntää oikein tosissaan.”Mitä merkillistä olet syönyt? ” kyselimme Ahdilta. ” En mää vaan tiedä ”. Tyypillistä Ahtia. Sitten hänelle hiljalleen valkeni:
- Oisko ne kananmunat, joita käskitte syödä, ennen tansseihin menoa?
- Söitkö paljonkin niitä?
- Yhdeksän.
- No ei se siitä sitten johdu, virnuilimme.
- Johtuisko se siitä, kun äitee keitti ne oikein liian kovaksi?
Ja sitten me pojat naurettiin niin. Ja niin nauroi Ahtikin kipeän vatsansa kanssa, vedet silmissä. Illan mittaan vatsan elämä tasoittui. Summa summarum: ”Se parhaiten nauraa, joka viimeksi nauraa”. Toisin kuin me, Ahti pääsi naisiin.






AHMETIN TOHVELIT

Annos kahdelle

1 munakoiso
Aurajuustoa tai jotain muuta sinihomejuustoa
Tavallisen juuston muruja
Rypsiöljyä
Mustapippuria myllystä

Viipaloi munakoiso pituussuuntaan n. 1 cm paksuisiksi siivuiksi. Paista ne molemmin puolin pannulla rypsiöljyssä (tai voissa).
Nosta uuninpellille ja rouhi päälle mustapippuria.
Ripottele Aurajuuston muruja puolelle munakoison siivuista. Nosta loput munakoisot kanneksi, niin että niitä on 2 päällekkäin. Päälle viimeiseksi
ripottele vielä juustomurut. Uuniin 180–200 astetta. Kun juusto on sulanut, tohvelit ovat nautittavana. Ahmetin tohvelit ahmittavana. Eikä ole sitkeää eikä hikistä. Hyvää ruokahalua!

 
Resepti tulostettavassa muodossa


 

 



Elämän makuisin terveisin

Pentti-Oskari Kangas
Kiireapulainen

 
Palautteet: oskari@herrankukkaro.fi

Lisätietoa: www.herrankukkaro.fi.

perjantai 23. syyskuuta 2011

KÄÄNTYNYT HUMPPAKOMPPI



Tarina soittomuusikon alkuajoistani: Tuusan Ahdin kanssa olimme vielä untuvikkoja 60-luvun alussa. Harjoittelimme kukin omalla tahollamme. Minä Rauman Opettajaseminaarin juhlasalin kirkkouruilla, ja Ahti kotinsa pihan perän varastossa kattiloilla ja rehutynnyreillä. Äärimäisen itsekritiikin puuttuessa ja ylitsevuotavaisen itsetunnon omaavina sekä enemmän innokkaina kuin taitavina heittäydyimme alan ammattilaisen, haitaristi Mauno Juhani Kuusiston mukaan. Ja eikun keikalle.

Aika useasti pääsimme kappaleen loppuun samanaikaisesti. Kerran, soittaessamme humppaa: Yö Altailla - ruotsiksi Natten i lavuar - huomasin, että Ahti hakkasi rumpuja niin kutsutusti ´takatahdissa´. Kuiskasin huomaamattomasti Ahdille: ” Käännä Ahti komppi ”. Mitään ei tapahtunut. Tanssikansa hyppi hädissään miten sattui. ”KÄÄNNÄ AHTI KOMPPI”, tiuskaisin. Ahdin suu aukeni kuin ahvenella konsanaan, mitään ääntä ei tullut ja väärä komppi jatkui. Nythän on niin, että useat soittajat eivät pysty soittamisen aikana puhumaan. Menee rytmi tai soitto tai molemmat sekaisin. Näin käy varsinkin aloittelijoilla.

Katsoin vielä kerran tiukasti Ahtiin. Suu aukeni jälleen rytmikkäästi ilman vuorosanoja. Kun katseeni tiukkeni, alkoi tapahtua: Suusta kajahti estradille Ahdin itkunsekainen sanojen parvi rumpurytminsä tahdissa: ” Tiedän tiedän, en voi mittään, en voi mittään, tiedän tiedän, en voi mittään, en voi mittään..

Ahti pääsi tällä kertaa kappaleen loppuun puolta tahtia myöhemmin kuin muut.

Kun humppaparin toinen osio lähti liikkeelle, ehdotin Ahdille, että hän alkaisi rumpujen soittamisen yksin, ihan omaan tahtiin. Me muut hyppäisimme kyytiin oman arviomme mukaan. Näin ei Ahtia voitaisi syyttää kompin kääntämisestä. Ainakaan heti alkuun. Tämän humpan finaaliin päästiin koko orkesteri samaan aikaan. Ja meitä nuoria soittajia nauratti niin.

Ja sitten 50 vuotta myöhemmin Helsingin junassa Ahdin kanssa tapahtumaa muistellessamme, meitä nauratti niin. Vedet silmissä. Kyllä itselleen nauraminen on aitoa iloa. Ei olisi tätäkään iloisen hyvää oloa kestänyt 50 vuotta, jollei Tuusan Ahti olisi silloin Taivassalon Nuortentalolla komppia kääntänyt.




HERRANKUKKARON EMÄNNÄN JÄLKIRUOKAHERKKU

Tämä jälkiruoka on lyönyt itsensä läpi Herrankukkaron yhtenä suosituimpana jälkiruokana. Marja-aikaan kannattaa ottaa talteen marjojen flavoidit ja luonnon monimuotoiset supervitamiinit. Mustikka on ylivertainen. Marja-ajan ulkopuolella voit käyttää myös kuivattua, pakastettua tai hillotettua marjaa.

6 annosta

500 gr maitorahkaa
1.5 dl vispikermaa
1 tl vaniljasokeria
4 rkl hunajaa (sen puuttuessa sokeria, jos on ihan pakko)
5 dl mustikoita. Vadelmat, mansikat, viinimarjat, raparperi sopii myös. Uskomatonta, mutta totta; Puolukasta ja tyrnimarjasta tulee raikas ja virkistävä kokonaisuus. Puolukan ja tyrnin kanssa ei kannata laittaa muita marjoja. Niitä käytettäessä lisää vielä 1 rkl hunajaa.

Kerma vaahdotetaan ja marjat lisätään sekoittaen joukkoon. Marjat sopivat myös koristeeksi pinnalle. Tarjoillaan jääkaappikylmänä.

Resepti tulostettavassa muodossa

Lukijapalautetta:
Eräs lukija kertoi, ettei suolakalan sisään kannata laittaa raparperin lehteä. On kuulemma myrkyllinen. No, vaikka minä olen säilynyt hengissä, välttäkää te riskiä.

 



Elämän makuisin terveisin

Pentti-Oskari Kangas
Kiireapulainen

 
Palautteet: oskari@herrankukkaro.fi

Lisätietoa: www.herrankukkaro.fi.

perjantai 16. syyskuuta 2011

KOSTO ON SULOISTA


 KOSTO ON SULOISTA

Ruotsinlaivoillakin tuli aikoinaan soiteltua jos toisenkin kerran. 60- ja 70- luvuilla keikkamatkoillamme ruotsinsuomalaisten pariin. Tukholmaan, Södertäljeen, Eskilstunaan, Malmöhön, Göteborgiin, Trollhättaniin jne. Laivamatka kun soiteltiin, niin saimme ilmaiset matkat ja ruoan. Siellä pääsimme ensi kertaa tutustumaan jopa katkarapuihin. Olipahan oikein ”amerikanherkkua”.

Myöhemmin saimme kutsun oikein esiintyviksi taiteilijoiksi. Rupeamat kestivät joskus jopa viikkokausia. Finnjet oli yksi mielenkiintoisimpia keikkapaikkoja. ( Ehdotin kerran aluksen kapteenille, ystävälleni Rajahalmeelle, että kun rakentavat sisaraluksen, sen nimeksi voisi laittaa Finnjetin kaavan mukaan Sovjet. Parasta koko laivakeikkailussa oli se, että saimme nauttia laivan pentterin ihanuuksista. Pentteri on henkilökunnan hyvinvoinnin takaamiseksi järjestetty 24 tunnin avoin tarjoilu. Ruokaa, välipaloja, ruokaa ja taas ruokaa. Niinpä yhteiselomme mahdollisti hyvän yhteistyön ja kaveruuden laivaväen kanssa. Laivan risteilyemäntä oli tärkein kumppanimme. Yksi risteilyemäntä ylitse muiden oli lähes vuosikymmenten ajan Vikingillä viimeksi toiminut legendaarinen Heidi Saarikko. Nykyinen Leppänen. Seinähulluista ja Heidistä tuli elinikäiset kaverit keskenään. Ystävät ylimmillään.

Kerran seinähullujen musisoidessa laivan yökerhossa, toinen orkesteri, bulgarialainen duo soitti Vikingin Cafessa päivätansseja. Kuinka ollakaan, he soittivat samaa kappaletta peräkkäin useaan kertaan. Kun kappale loppui, se sama kappale alkoi taasen uudestaan. Tanssikansa alkoi jo hermostua. Apuun hankittiin – kukas muu, kuin risteilyemäntä Heidi.
” Mitä ihmettä oikein teette, soitatte samaa kappaletta koko ajan, ettekä vaihda lainkaan?”
” Kuule Heidi. Me olla nukuttu ja soitettu tääl kaks kuukaut. Te ei vaihda lakana. Me ei vaihda kappale. ”



OSKARIN SUOLAYRTTINEN UUNIKALA


Ota kala tai kaloja. Kaikki mahdolliset kalat toimivat. Särki on uskomattoman mainio. Ei tarvitse, eikä kannata suomustaa.

Laita peratun ja kuivaksi pyyhityn kalan vatsaonteloon reippaasti sitruunan viipaleita ja tuoreita tai kuivattuja yrttejä. Jos Sinulla on pihalla kasvamassa tuoretta lipstikkaa tai kuivattuna kaapissa, se on kova juttu. Laita kalan masuun mitä satut löytämään. Suolaruohokin käy. Mustan viinimarjan lehdet ovat erinomaisia. Eksoottisiakin. Saatat saada mielenkiintoisia makuelämyksiä, kunhan käytät mielikuvistusta ja itselläsi saatavilla olevia raaka-aineita. Ei aina kannata käydä kaupassa. Lisää ihan vähän (oikeasti ihan vähän ) hunajaa.

Aseta uunivuoan pohjalle reippahasti karkeaa merisuolaa. Laita kala tai lado kalat suolapedin päälle. Lisää kalojen päälle paksulti karkeaa merisuolaa. Laita komeus uuniin.150-180 astetta. Sitä kauemmin, mitä suurempia kalat ovat. Jos Sinulla on paistomittari, laita se kalan paksuimpaan kohtaan ja anna sen nousta 68 asteeseen. Tärkeää on, että kala kypsyy kuivana suolahauteessa. Ei voita eikä nesteitä. Kuivana se ei suolaannu liikaa.

Nautitaan esim. juuresmuusin kanssa. Keitä kypsäksi mitä tahansa juureksia, porkkanaa, punajuurta, lanttua, naurista, sipulia, perunaa. Muusaa ne ja sekoita joukkoon voita ja maitoa. Suolaa ei tarvita, se tulee kalasta. Persiljasilppu tekee terää ja antaa näköä.

Juomaksi 4 vrk puupinon kyljessä auringonpaisteessa käynyttä muuripohjaletun taikinaa tai vettä. Molemmista tulee höveliäs mieli.

Ainesosat:

Kalaa, tarpeen mukaan
Merisuolaa, paljon
Hunajaa, vähän
Sitruunaa , reippaasti
Yrttejä, sopivasti

Resepti tulostettavassa muodossa
 
 
 




Elämän makuisin terveisin

Pentti-Oskari Kangas
Kiireapulainen

 
Palautteet: oskari@herrankukkaro.fi

Lisätietoa: www.herrankukkaro.fi.

perjantai 9. syyskuuta 2011

RUMPALIN KAIKKEIN KAUHEIN KIROSANA



Ennen oman orkesterini perustamista harjoittauduin silloisessa kotipitäjässäni Taivassalossa 1960- luvun alkupuolella soittajan vaativalle uralle. Kokosimme perinteisen tanssiorkesterin Mauno Kuusisto -nimisen haitaristin ympärille. Sekaannusten välttämiseksi hän otti taiteilijanimekseen Mauno Juhani Kuusisto.  Nimi ´Mauno Kuusisto´ oli jo varattu varsin tunnetulle laulajalle. Minä soitin koskettimia, kun samanaikaisesti opettajaseminaarissa harjoittelin virsien soittamista harmonilla ja oikeilla uruilla. Hankin Farfisa -nimisen soittimen. Niitä kutsuttiin silloin nimellä kinourut.

Rummut hankki pankin pedantti virkailija AHTI TUUSA. Meno oli kuin pojallani puberteetti-iässä. Vauhtia enemmän kuin jarrua. Ahti oli pedantti myös pukeutumisensa suhteen. Hän oli juuri hankkinut kokovalkoisen kesäpuvun. Ennen keikkaamme menimme Osuuskaupan 40 -paikkaiseen baariin syömään. Ahti tilasi tapansa mukaan annoksen ranskalaisia perunoita (olivat juuri tulleet muotiin). Kyytipoikana tomaattiketsuppia (oi mitä amerikan-herkkua). Ahti puristi raivoisasti muovipulloa, jonka suureikään oli kuivunut tulppa. Mies oli naamaltaan punainen kuin puristamansa maustepullo. Sitten se tapahtui.

Tulppa irtosi ja pullon sisältö levisi Ahdin upouudelle kokovalkoiselle kesäpuvulle. Baarissa koettiin uskomaton hetki. 39 taivassalolaista pidätteli henkeään. Ahti oli kuuluisa mm. siitä, ettei hän kironnut kuuna ikinä. Nyt jos koskaan saataisiin kuulla se sana, joka on Ahdin kaikkein kovin, rumin ja voimakkain. Viimeistään nyt. Ensiksi Ahdin naama lehahti valkoiseksi kuin miehen kesäpuku. Sitten siihen levisi syvä puna. Ahti nousi seisomaan ja katsoi miehustaansa. Laittoi kädet nyrkkiin ja nosti ne ylös. Hän avasi suunsa. Suusta ei tullut hetkeen muuta kuin ilmaa, ilmaa ja sitten voimistuvaa pihinää. Kukaan ei uskaltanut edes hengittää.Sydämmet hakkasivat äärirajoillaan. Sitten se tapahtui:  Ahdin voimasana ylitse kaiken: KERRRRRRTAKAIKKIAAN!

Se oli siinä. Ahti kipaisi vaihtamaan toisen puvun päällensä ja lähdimme keikalle Helsinginrannan Merisaliin. Sitä kesäpukua en sen koommin enää ole nähnyt. Pukuparka.

Lähes 50 vuotta tämän tapahtuman jälkeen tapasin Ahti Tuusan Helsingin junassa. Meitä molempia nauratti niin, vaikkemme edes ensin puhuneetkaan mitään. Nauroimme vaan. Se kuvasi syviä tuntemuksiamme. Sellainen on aitoa ystävyyttä. Oikeat ystävät ja yhteiset muistot ovat elämässä onnellisuuden rakennusainetta.






YHTEISEN ILLAN HÄTÄRUOKA


Kävipä niin, että tiukan työpäivän jälkeen kotiin tullessamme huomasimme vaimoni kanssa, että kaupassakäynti jäi väliin. Lounaskin oli jäänyt kahviin ja pullaan. Ehtoon hetkenä vatsa alkoi kurnia. Televisiota katseltiin ja olo oli kuin neuvostoeestiläisellä K –kaupan Väiskin ruokamainoksista nauttien. Vaimo heitti haasteen: Nyt olisi hyvä tilaisuus tehdä yksi perjantairesepti lisää. Rakas! Syötäisiin yhdessä. Valkoviinipullo odottaa jääkaapissa. Tiedosta ilahtuneena otin keittiön herruuden. Tarkennettuna hellan edustan vain.

Tällaisissa viittä vaille valmis -katastrofitilanteessa palautui mieleen aiemminkin hehkuttamiani suosikkireseptejä kautta maailman. Paella, pizza, pyttipannu, munakas, Caesar-salaatti, ym. Näitä paikallisia herkkuja löytyy joka maailmankolkasta. Välimeren maissa niitä on vaikka muille jakaa. Niin on jaettukin. Yksi sellaisista on Tortilla. Yhteistä näille kaikille on se, että kaupassa ei juosta vähän väliä ja ruokakaapin kiertonopeus kulkee pilaantumisen edellä. Näin ennen, kun ei ollut jääkaappeja ja pakastimia. Eikä säilytysaineitakaan käytetty nykymittakaavassa. Ei vain ollut varaa heittää ruokaa pois.

Järkytyin nähdessäni TV -ohjelman USA:sta kahden paikallisen hallitsevan keskusliikkeen ruoan kierrätyksestä. Ensiksi teollisuudelta vaaditaan ruokiin pumpattavia säilytysaineita niin, että ne ruoat säilyvät jopa viikkoja. Hyvissä ajoin ennen viimeistä myyntipäivää ne kuitenkin kuskataan kaatopaikalle. Isoäitini sanoi aina, että: ” Jumal rankase, jos ruakka tuhla ”. Onkohan Jumala unohtanut kokonaan kaupat ja keskusliikkeet. Luotan, ettei ole. Hän on oikeudenmukainen. Joten arvon keskusliikkeet: Vielä ehditte parantaa tapanne. Jumala on pitkämielinen, mutta rajansa kaikella. Nyt on sananmukaisesti ruokarintamalla menossa ”jumalaton meno”. Nykyisessä maailmanmenossa heitämme roskiin 50–60% ruoastamme. Tällä ruuanmäärällä maailman nälänhädät olisi poispyyhitty. Tämä on asia, johon jokainen meistä voi vaikuttaa. Joten tsup tsup. Ruokakaupan sijasta ruokakaapille.

Tein tällaista:

TORTILLA

Kulhoon rikotaan muutama muna. Noin 2 munaa per syöjä. Lisätään 1/3 kahvikupillista vettä per syöjä. Vatkataan hyvin sekaisin. Lisätään ruokakaappitarjontaa. Kaikki käy. Jollet usko, kokeile. Sekoitetaan kaikki kulhossa. Kaadetaan paistinpannuun. Ensin vähän rypsiöljyä pohjalle (rypsiöljy on ainoa lajissaan, joka kestää lähes muuttumattomana kuumennuksen. Annetaan olla miedolla hymyilevällä lämmöllä niin kauan, että pinta hyytyy.

Nostetaan paistinpannu vähintään samankokoiselle lautaselle väärin päin. Koputetaan pohjaa niin, että irtoaa varmasti. Siinä se tortilla/munakas köllöttää kauniin ruskeana. Sen voi koristella vaikka jollain vihreällä pihalta tai kaapista löytyvällä. Minä laitoin muutaman pihan mustaviinimarjapensaan lehden.

Asiaan:
Mitä meidän kaapista tällaisena arvaamattomana hetkenä löytyi? Löytyi juustopala menossa muumioksi. Kuivumaan ryhtynyt karjalanpiirakka. Löytyi 2 ryppyilemään alkanutta tomaattia ja pieni helluinen avomaankurkku. Purkin pohjalla lillui muutama fetajuuston pala. Kaprispurkkiin oli jäänyt muutama marja ja luraus säilytyslientä. Kolme keitettyä perunaa. Tyttärentyttäremme Claudialle piiloon jäänyt pienen rusinarasian pohjalla piilotteli edelleen muutama ryppyinen, kuiva viinimarja. Maustekaapissa on aina mustapippurimylly ja merisuolaa. Näistäkö loihditaan herkullinen juhlaillallinen kahdelle valkoviini kera? Kyllä. Jos lapsillenne tarjoatte, tehkää salassa ja markkinoikaa tuote nimellä: ´Lady Kagan diskoillan coolimpi energiajysäys´.

Söimme vaimon kanssa mielihyvällä ja sain vastaanottaa ehdotuksen, että voin jatkaa kotikokkaamista jatkossakin. Ajattelematon taidonnäyte minulta.

Resepti tulostettavassa muodossa

 







Elämän makuisin terveisin

Pentti-Oskari Kangas
Kiireapulainen

 
Palautteet: oskari@herrankukkaro.fi

Lisätietoa: www.herrankukkaro.fi.

perjantai 2. syyskuuta 2011

LÄSKIBASISTI



Suomalainen musiikkimaailma on täynnä basistijuttuja. Totta on se, että 50–60 - luvuilla orkesterit saivat palkkionsa koostumuksensa, eli soittajien lukumäärän mukaan. Kvintetistä (5 jäsentä) pystyi laskuttamaan enemmän kuin kvartetista (4 jäsentä). Eräs helsinkiläisen kvartetin ”keikkahintavastaava” sai idean palkata orkesteria kuljettaneen taksikuskin basistiksi, vaikka miehellä ei ollut hajuakaan basson näpelöinnistä. Kielten virityksestä puhumattakaan.

Niinpä hän sai ajan myötä meidän muusikkojen keskuudessa mainetta siksi, ettei hän koskaan virittänyt bassoa – hän jännitti sen. Oma orkesterini, Seitsemän Seinähullun Veljeksen kanssa olimme keikalla joskus 60-luvun lopulla Korpilammen lavalla Jyväskylän lähellä. Saapuessamme paikalle järjestysmies varoitti meitä äärettömän tiukasta tanssienjärjestäjästä. Jos keikka alkoi 10 min myöhässä sovitusta klo 20.00 ajasta, napsahti neljännes keikkahinnasta. 20 minuutista puolet. Kello 21 jälkeen ei enää kannattanut aloittaa soittoa. Olimme tiukalla ajalla. Varoitus toimi. Niemisen Pena hyppäsi heti lavalle ja niin alkoi ensimmäinen valssi soida haitarilla. Nätsi löi bassorumpua muita välineitä virittäessään. Sitten sama järjestysmies kävi vinkkaamassa, että meitä ei nimestämme huolimatta ollutkaan kuin 6 soittajaa. Autokuskimme sai erityiskomennuksen esiintymislavalle. Hommasin hänelle tuolin ja keikkabussissa olleen ongen. Siinä hän istui 45 min tunnissa – koko illan - ja onki lavalla. Saimme täyden keikkahinnan.

Sain jälleen riemukkaan lukijapalautteen. Tällä kertaa vanhalta kollegaltani 60-luvulta. Legendaariselta Reima Virolaiselta (muistanette televisiossakin esiintyneen Smoking- yhtyeen) joka kutsuu itseään ´Läskibasistiksi´. Johtuu siitä, että kontrabassoa kutsuttiin hikibassoksi, läskibassoksi jne. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Tämä juttu tuskin on totta ja on aika hurja. Mutta kun vastuu sen kertomisesta siirtyy Reimalle, uskaltaudun sen julkaisemiseen.

”Basisti yllätti kerran keikalta palattuaan hyvän ystävänsä ”itse teossa” basistin vaimon kanssa. Vihasta ja petturuudesta suunniltaan basisti tempaisee yöpöydän laatikosta revolverin ja ampuu kaverinsa siihen paikkaan. Vaimo siitä kiljumaan kurkku suorana: Nythän vasta tempun teit! Oletko tullut ihan pähkähulluksi? Tällä menolla menetät kyllä kaikki ystäväsi.”

Ne, joita oheinen basistijuttu kauhistuttaa, voivat olla vakuuttuneita, että juttu on kauneimmasta päästä. Eivät basistit sellaisia ole, niistä vain jostain syystä on helppo kertoa huimia juttuja.






PURJOSILLI

Talvisin Sri Lankassa kokoontuu vapaaehtoistyöntekijöinä vaimoni ystävättäriä, jotka kutsuvat itseään ´donniksi´. He kokoontuvat myös Suomessa. Viime tapaamisen yhteydessä he nauttivat mm. Riitan loihtiman silliherkun. Tässä resepti, joka sai donnat hyvälle mielelle:

4-6 Matjessillifilettä
Purjorenkaita ja tilliä.

Liemi:
2 dl vettä
2 sitruunan mehu
1 ½ dl sokeria
(Donnat olivat nuukia, tilalle olisi sopinut 1 dl hunajaa)
2 rkl etikkaa
½ tl valkopippurimarjoja
½ tl maustepippurimarjoja
1 laakerinlehti

Leikkaa sillifileet haarukkapaloiksi.
Lado purkkiin kerroksittain silliä, paljon purjoa ja tilliä sekä pippurit.
Päälle laakerinlehti.

Sulata sokeri liemeen ja kaada se sillien päälle.
Anna maustua seuraavaan päivään.

Resepti tulostettavassa muodossa

VINKKEJÄ:

Virolaisen Reiman vinkki viimekertaiseen rosmariinisienten reseptiin. Herkkusienten sijaan mielettömän lopputuloksen saa myös käyttämällä herkkutatteja. Lampaankääpä on myös kelpoisa raaka-aine ja itse asiassa myös muut Suomen metsien sienet. Eräs lukijani kertoikin, että lapset eivät voineet syödä sieniä, mutta lampaankääpä maistui kuulemma hyvältä.

P.S. Meitä yhdistää Virolaisen Reiman kanssa yksi asia: Molempien parhaat ystävät ovat yhä elävien kirjoissa.







Elämän makuisin terveisin

Pentti-Oskari Kangas
Kiireapulainen

 
Palautteet: oskari@herrankukkaro.fi

Lisätietoa: www.herrankukkaro.fi.